Tilaa
Jutut

Vene- ja Kippari-lehden vuosikertoja lahjoitettiin museoihin

Kotkan Merikeskus Vellamo ja Kirkkonummen Tolsassa sijaitseva Outboard Museum saivat keväällä lahjoituksena kokoelmiinsa Kippari-lehden vuosikertoja kolmelta vuosikymmeneltä.

20.04.2020

KirjoittajaJuha Virtanen

Kipparin toimitus muutti maaliskuussa muiden Otavamedian lehtien tavoin Helsingin Pasilassa uusiin toimitiloihin Mall of Triplan ylimpiin kerroksiin. Kuten yleensäkin muutoissa, pyrittiin samalla karsimaan ylimääräiseksi todettua tavaraa. Kohti paperitonta tulevaisuutta mentäessä päätös luopua esimerkiksi hyllyille kertyneistä Kipparin vuosikerroista oli helppo. Roskiin niitä ei haluttu heittää, joten museoiden halukkuutta vastaanottaa lehden vuosikertoja kysyttiin sekä Kotkasta että Kirkkonummelta.

Molemmissa lahjoitukset otettiin mielellään vastaan. Museoissa lehtien vanhat vuosikerrat toivottavasti palvelevat joskus myöhemmin esimerkiksi tutkijoita ja muita veneiden ja perämoottorien historiasta kiinnostuneita.

Vanhoihin perämoottoreihin keskittynyt Outboard Museum sai hyllyilleen myös pitkän rivin Kipparin vuosikertoja. Niiden lisäksi varastoihin kertyneitä vanhoja Vene-lehden vuosikertoja sekä Purje ja Moottori -lehden vuosikertoja löysi samalla uuden kotipaikkansa perämoottorimuseon kokoelmista.

Lue myös nämä

X