Tilaa
Jutut

Vendée Globe hiipii jo Huuselan uniinkin

Vendée Globe -yksinpurjehduskisa starttaa Ranskasta 8. marraskuuta. Ari Huusela on kautta aikain ensimmäinen pohjoismaalainen kilpailija kyseisessä kisassa. Kilpailussa purjehtijat kiertävät maapallon yksin, ilman ulkopuolisten apua.

13.08.2020

KirjoittajaTomi Peurakoski

Kuvaajatomi peurakoski satu björn

Yksinpurjehtija ja lentokapteeni Ari Huusela on päättänyt osallistua maailman vaativimpaan purjehduskilpailuun Vendée Globeen vuonna 2020 ja viedä suomalaista valtameripurjehdusta maailman kartalle. Vene-lehti julkaisee myös Tekniikan Maailmassa julkaistua Yksinpurjehtijan matkassa -blogia, jossa seurataan Huuselan valmistautumista.

Kärkeen Huusela ei pyri, eikä pääsisikään. ”Pääasia, että pääsee lähdöstä maaliin. Jossain puolen välin paikkeilla maalissa voisi olla”, Huusela kertoo.

”Paljon riippuu siitä, miten veneelle käy. Aikaisemmissa kisoissa keskeyttämisprosentti on ollut 50. Tällä hetkellä mukana on 34 venettä. Jos 20 venettä tulee maaliin ja minä yksi niistä, niin se on selkeä tavoite, jonka eteen tehdään töitä.”

Vendée Globe -kisan ennätys on 74 vuorokautta, mutta Huusela on tyytyväinen, jos pääsisi maailman ympäri sadassa päivässä. Mutta miksi Huusela ei yritäkään nopeusennätystä tai ensimmäisenä maaliin pääsyä?

”Meillä ei ole foileja eikä kahdenkymmenen miljoonan euron budjettia ja minä olen amatööri,” Huusela toteaa.

”Minulla on vähän sama tilanne kuin  Formula ykkösissä, että lähtee Formuloita ajamaan kymmenen vuotta vanhalla autolla kilpaa nykyisten autojen kanssa.”

Huuselan kilpakollegan budjetti on todellakin 20 miljoonaa euroa, jolla voi venettä viritellä kokopäivätoimisesti neljän vuoden ajan.

Huusela kertoo, että jokaisen pitää itse määritellä, mitä menestymisellä tarkoitetaan. Hänelle se on sitä, että pääsee turvallisesti lähtölinjalta maaliin, ilman että ottaa turhia riskejä matkan varrella.

”Ehkä tärkein tehtävä on saada yhteistyökumppaneille lisäarvoa ja saada tätä lajia tunnetummaksi ja saada suomalaista näkyvyyttä kansainvälisille areenoille. Sen lisäksi pitäisi nauttia siitä purjehduksesta.”

Sisällöntuotantoa

Lähtöön on aikaa kolme kuukautta. Juuri tänään Huuselan Stark-veneeseen on vaihdettu uusi moottori, sillä vanhaa oli käytetty jo tuhannen tunnin verran kymmenen vuoden aikana. Vaihto tehdään kaiken varalta, sillä moottoria käytetään muun muassa sähköntuotantoon rankan kisan aikana. Sähkö onkin yllättävän tärkeä, vaikka kyse on purjehduskisasta: jokainen kilpailija on velvoitettu tekemään myös sisältöä nettiin ja muihin medioihin purjehduksen aikana.

”Sääntöjen mukaan kipparin pitää lähettää kolme kertaa kaksi minuuttia editoitua videomateriaalia joka viikko. Lisäksi viisi valokuvaa on minimi. Myös kaksi livehaastattelua pitää tehdä viikossa. Aika paljon materiaalia saa tehdä ja tuottaa. Ja tuo on vain se minimimäärä.”

Valtavan mediamäärän ymmärtää hyvin. Kilpailijoiden yhteistyökumppanit vaativat näkyvyyttä, eivätkä ne harrasta hyväntekeväisyyttä. Kyseessä on puhtaasta laskennosta: laitetaan sponsorointiin 20 miljoonaa euroa ja tuotto on 200 miljoonaa euroa. ”Näin tapahtui muun muassa Alex Thompsonille ihan dokumentoidusti. Yhteistyökumppanit kymmenkertaistavat tai jopa kaksitoistakertaistavat panostuksensa näiden medioiden kautta”, Huusela kertoo.

”Se on puhdasta bisnestä, sen takia sisällön pitää olla laadukasta, mitä me teemme.”

Huusela uskoo, että suomalaistiiimin ei tarvitse sensuroida mitään, mitä hän mereltä lähettää, vaikka siihen mahdollisuus on. Kaiken voi julkaista.

Kisa tulee uniin

Kisan lähestyminen ei näy pelkästään veneen remontin edistymisenä, vaan myös henkilökohtaisessa elämässä. Kisa on ensimmäinen asia, mikä tulee aamulla herätessä mieleen ja viimeisenä ennen uinahtamista. Joskus kisa tulee myös uniin.

”Viimeksi oli aika huima uni. Olimme tässä veneessä, niin kuin me nyt olemme tässä puuhastelemassa. Pari kaveria oli täällä ulkona ja minä olin sisällä ja yhtäkkiä salama iski veneeseen. Miehet olivat tukka pystyssä salamaniskun jälkeen ja minä olin aika huonona, että nyt meni elektroniikka muusiksi, ja lähtöön oli aika vähän aikaa. Kummallisia unia.”

”Pyörittelin päätä sen unen jälkeen, että mikähän tälläkin oli tarkoitus. Että kyllä se on aina mielessä. Pitää pitää pää kylmänä ja olla luottavainen.”

Huuselan keskinopeus tulee olemaan toistakymmentä solmua – mikäli kaikki sujuu hyvin. Linnuntietä reitti on noin 44000 kilometriä pitkä, mutta käytännössä reitin pituus on kaikkine käännöksineen ja kiertelyineen 28000 meripeninkulmaa eli  55000 kilometriä. Se tarkoittaa sadan päivän tavoitteella 550 kilometrin päivämatkaa.

Lähtö on 8.11.2020 kello 14.02 paikallista aikaa. Sadan vuorokauden kuluttua Huusela saapuu juhlittuna suomalaisena maaliin.

 

 

 

 

Yksinpurjehtijan matkassa juttusarjan aiemmat osat:

Stark Ari Huuselan pääyhteistyökumppaniksi

Huusela saa veneeseensä uuden isopurjeen – Sopimus italialaisneulomon kanssa syntyi sattumalta Vene-messuilla

”Ennätysmurskajaisista” kuiskitaan jo – Yksinpurjehtija Ari Huusela lähtee sunnuntaina 8 000 kilometrin Atlantin ylitykselle

Ari Huusela aloitti matkansa Atlantin yli – Lähtö onnistui hyvin, ja veneet ovat jo Biskajanlahdella

Huusela ja Ferguson lähestyvät Portugalia – Mutta saadaanko revennyt isopurje paikattua?

Huusela ja Ferguson päättivät jatkaa Atlantin yli rikkoutuneesta purjeesta huolimatta

”Lentokalat hyökkäsivät kimppuumme” – Huusela ja Ferguson etsivät hyvää reittiä Doldrumeiden läpi

Doldrumien ”märkä ja tuuleton kidutus” jää viimein taakse – Huuselalla ja Fergusonilla maaliin enää alle 1000 merimailia

Maata näkyvissä! Huusela ja Ferguson saavuttivat Brasilian rannikon, mutta maaliintulo venynee perjantaille

Ari Huuselan veneen purje hajosi repaleiseksi kuin aavelaivassa jo Atlantin ylityksen alkutaipaleella – Nyt Huusela kertoo, miten hän selvisi maaliin

Ari Huuselan kakkoskippariksi 7 800 kilometrin ”kahvikisaan” lähtee luottomies Michael Ferguson

Ari Huuselan kilpavene on jälleen Suomessa – Ensimmäinen kisa Itämerellä sujui mallikkaasti

2 000 merimailin matka alkaa – Ari Huusela on treenannut ”vinssaamalla kavereita mastoon”

Eräs kippari puraisi kielensä lähes poikki ja ompeli sen itse takaisin

Huusela suoritti vähän erilaisen ”lentolupakirjan” vapaalentotunnelissa

Ari Huuselan veneellä on ajettu yhdessä kesässä 16 vuoden ajot – Huolto on kallista ja ahdasta puuhaa

Ari Huusela palasi arkeen – Vene jäi jumiin Azoreille

Ari Huuselan IMOCA 60 Ariel II valmiina yksinpurjehdukseen maailman ympäri

”Atlantin rommireitti kutsuu nyt ’merten formulaa’ – Sääohjelman seuraaminen vaatii harjoittelua”

”Juuri kun olin laskemassa purjetta alas, vieressämme olikin rahtilaiva…”

Ari Huusela aikoo tehdä jotain, johon vain sata ihmistä on pystynyt

IMOCA 60 on yksinpurjehdusveneiden kuninkuusluokka

IMOCA 60 -veneet ovat hämmästyttävän kevyitä – Venettä kevennetään jopa ruokavarastoista tinkimällä

Kolmen kuukauden purjehduksen aikana ehtii nukkua 15-45 minuuttia kerrallaan – miten sellaisesta selviää?

Ari Huuselan kilpailuvene saapui Englantiin – Nyt se käydään läpi jokaista pulttia ja mutteria myöten

Riskinotto navigoinnissa voi kannattaa – tai käydä kalliiksi, sillä ”lyhin reitti ei aina suinkaan ole nopein”

Herätyskellona voi olla auton varashälytin – eikä kippari silti välttämättä herää 1–2 tunnin nokosiltaan!

Ari Huuselan ”Ariel2” laskettiin vesille – Siirtopurjehdus kohti Helsinkiä on parhaillaan käynnissä

Formula 1” saapui Suomeen – Ari Huuselan IMOCA 60 -vene on ainoa laatuaan Itämerellä

Näin sujui ”merten Formulan” matka Isosta-Britanniasta Suomeen – Yhdessä vaiheessa ”MacGyverin” piti nousta 27-metriseen mastoon

Lue myös nämä

X