Tilaa
Jutut

Vendée Globe: Ari Huusela odottaa sunnuntaista lähtöä jännityksellä

Vendée Globe -yksinpurjehduskisa starttaa Ranskan Les Sables d´Olonnesta ensi sunnuntaina 8. marraskuuta. Ari Huuselan vuosien tavoite osallistumisesta tähän vaativaan yksinpurjehdukseen on unelmien täyttymys.

05.11.2020

KirjoittajaSatu Björn

Kuvaajajari salo

Ari Huusela on ensimmäinen pohjoismaalainen kilpailija, joka osallistuu tähän vaativaan yksinpurjehdukseen maapallon ympäri. Kilpailuun on varattu 120 päivää, mutta Huusela toivoo tulevansa maaliin sadassa päivässä. Matkaa kertyy linnuntietä 44 000 kilometriä, mutta käytännössä matkaa kertyy kaikkine mutkineen noin 55 000 kilometriä. Kilpailu suoritetaan ilman ulkopuolista apua ja pysähtymättä.

Tärkein asia kilpailussa Huuselalle on saada vene turvallisesti ja ehjänä maaliin.

”Tunnelma on jännittynyt, mutta odottava, koska vuosien tavoite on käsillä. Tällä hetkellä mietitään reititystä ja taktiikkaa”, Huusela kertoo.

Huusela kertoo, että matkalla saattaa yksinäisyys vaivata, mutta onneksi yhteyttä pystyy pitämään mm. satelliittipuhelimitse.

”Ajallisesti kilpailu tuntuu pitkältä ajalta, mutta matkaa pitää ajatella yhtenä suorituksena kunnes pääsee maaliin”.

Ranskassa vene on huollettu perusteellisesti. Veneessä on uusi sääntöjen mukainen köli, moottori on uusittu ja laturiksi on vaihdettu Balmarin-suurteholaturi. Veneessä tarvitaan runsaasti sähköä, koska venettä ohjaa pääosin autopilotti.

Moottoria saa käyttää vain akkujen lataukseen ja sen vaihteisto on sinetöity. Veneessä on varalla 250 litraa dieseliä. Sähkö pyritään tuottamaan pääasiassa kahden hydrogeneraattorin avulla.

STARK:ssa on mukana kaksi sähkökäyttöistä vedentekokonetta, joita voi käyttää myös manuaalisesti sekä 100 litraa pullovettä. Ruoka on pääasiassa pakastekuivattua ja sitä on veneessä 150 kiloa. Keittimenä on 7 desilitran retkikeitin, jolla kuivamuonaan lisättävä vesi keitetään. Lisäksi on muuta kuivaruokaa ja hieman herkkujakin, kuten esim. suklaata.

Fyysisesti rankkaa kilpailua kuvaa sekin, että energiaa pitää saada vaativimmilla osuuksilla 8 000 kilokaloria päivässä.

Peseytymismahdollisuuksia STARK:ssa ei ole vaan matkalla käytetään kosteita puhdistuspyyhkeitä. Lämpimillä reittiosuuksilla saattaa päästä rankkasateen muodossa luonnon omaan suihkuun.

”STARK on paremmassa kunnossa kuin koskaan, ja valmiina sunnuntain starttiin. Jännittävintä tulee olemaan kilpailun osuus Etelämantereella. Siellä on karut olot kovien tuulien vuoksi. Lähimpään rantaan saattaa olla jopa 2 000 mailia. Venettä tulee ajaa kovaa vauhtia, mutta turvallisesti, ja pitää pää kylmänä.”, Huusela sanoo.

Koronan vuoksi kilpailun veneet sijoittautuivat kisalaituriin arvotussa järjestyksessä, Huuselan paikka on numero yksi, joten hän irrottaa köydet viimeisenä klo 11.23. Vendée Globen varsinainen startti on klo 14.02.

Voit seurata kilpailun etenemistä täältä:

Vendée Globe

Ari Huusela Racing

Facebook

Lue myös nämä

X