Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Merivartiostolla on ollut poikkeuksellisen kiireinen alkuvuosi

Kuluvan vuoden aikana Suomenlahden merivartiostolla on ollut jo 416 meripelastus- ja avustustehtävää. Määrä on suurin viimeisten kymmenen vuoden aikana vastaavana aikana.

07.07.2020

KirjoittajaJukka Hiiro

Suomenlahden merivartiostolle viime viikko (vko 26) oli kiireinen, sillä meripelastus- ja avustustapahtumien lukumäärä oli ennätyksellisen korkealla tasolla, merivartiosto tiedottaa.

Erityisesti kaupunkien edustoilla sekä saaristossa alueilla, jotka ovat mökkeilijöiden suosiossa, huvialusliikenteen kerrotaan olleen vilkasta. Syynä vilkkauteen oli luonnollisesti hyvä sää.

Viikon aikana merivartiostolla oli kaikkiaan 77 meripelastus-, avustus- ja virka-aputehtävää. Suurin osa näistä viikonvaihteessa.

Valtaosa kaikkiaan 61 meripelastustehtävästä koski konevikaisten veneiden avustamista tai karilleajoa. Lisäksi polttoaineen loppuminen oli syynä useampaankin tehtävään.

Vakavampi onnettomuus sattui viikonloppuna Espoon vesialueella, kun isohko purjevene ajoi merivartioston mukaan karille ja yksi kyydissä olleista loukkaantui. Hänet evakuoitiin vartiolaiva Turvan kyytiin ja vietiin rantaan lääkintähenkilöstön tarkastettavaksi.

Kuluvan vuoden aikana Suomenlahden merivartiostolla on ollut jo 416 meripelastus- ja avustustehtävää. Määrä on suurin viimeisten kymmenen vuoden aikana vastaavana aikana.

Merivartioston mukaan viime viikon tehtäviin kuului myös sairaankuljetustehtäviä, öljyvahinkojen torjumista sekä vesijettikuljettajien häiriökäyttäytymiseen liittyviä tehtäviä. Alkukesän mittaan merivartiosto kertoo joutuneensa puuttumaan useita kertoja muun muassa vesijettien ylinopeuksiin. Suomenlahden merivartiosto huomauttaakin jettikuskeille, että muut merellä liikkujat tulee ottaa huomioon hyviä merimiestapoja noudattaen ja nopeusrajoitusalueisiin kannattaa tutustua jo etukäteen.

X