Viime vuoden aikana apua sai Suomen Meripelastusseuran miehistöiltä yhteensä 2 236 ihmistä ja 901 alusta. Todennäköisesti varmalta menehtymiseltä pelastettiin 51 ihmistä. Miehistöt lähtivät erilaisiin tehtäviin kaikkiaan 1 263 kertaa.

Vapaaehtoisten meripelastajien tehtävämäärä kasvoi edellisestä vuodesta vajaat kymmenen prosenttia. Kiireisin pelastusalue oli Päijänteen ja Kokemäenjoen vesistöalue, missä suoritettiin yhteensä 370 tehtävää, eli melkein kolmannes kaikista tehtävistä. Sen sijaan aiemmin vilkkaimmalla alueella Suomenlahdella päättynyt kausi oli tavanomaista hiljaisempi, pelastusalukset hoitivat 308 tehtävää. Saimaan alueelta tehtäviä kertyi parisensataa, samoin Saaristomereltä. Pohjanlahden ja Pohjois-Suomen yhteenlaskettu osuus oli vajaat 150.

Eniten tehtäviä hoiti Turunmaan Meripelastusyhdistys 123 tehtävää. Toiseksi urakoi Lahden Järvipelastajat (108) ja kolmanneksi Espoon Meripelastajat (103). Lähes puolessa tapauksista kyse oli eriasteisista avustustehtävistä, loput tehtävät olivat pelastusta, Trossi-jäsenpalveluun kuuluvia avustuksia, etsintöjä, valistus- ja turvavenetehtäviä sekä erilaisia vahingontorjuntatehtäviä. Lisäksi hoidettiin muutamia sairaankuljetus-, ensivaste- ja sammutustehtäviä.

Avunsaajista pääosan muodostivat huviveneilijät (71 %), joiden matka katkesi tekniseen vikaan (38 %), merimiestaitojen puutteeseen (13 %) tai virhearviointiin ja/tai huolimattomuuteen (6 %).

Meripelastusseuran tehtävämäärä on lisääntynyt vuosituhannen alusta lähes 40 prosenttia ja nykyään seuran yksiköt hoitavat neljänneksen kaikista meripelastustehtävistä. Vapaaehtoisvoimin ylläpidettävä pelastusalusten ympärivuorokautinen päivystys avovesikaudella sitoo vuosittain yli 730 miestyövuotta (noin 34 milj. euroa). Päivystyskausi 2009 alkaa huhti-toukokuun vaihteessa.

AI, 13.1.2009