Taavi Võsu 

Helsinkiläinen Pancho Marjak ajoi Yamaha FZR:llä upeasti Pro-Am Stock -luokassa pronssille vesijetteilyn MM-kisoissa Lake Havasussa, Arizonassa.

Luokkaan osallistui kaikkiaan 30 maailman kärkikuljettajaa, joista karsintaerien perusteella varsinaiseen kilpailuun mukaan pääsi 20.

Marjak putosi omassa karsintaerässään jetin päältä, mutta sijoittui silti erässä kuudenneksi varmistaen finaalipaikkansa.

Molempien kilpailuerien starteissa Marjak jäi pahasti pussiin, mutta onnistui parantamaan eräsijoituksiaan kisan aikana.

Ensimmäisessä kilpailuerässä Marjak sijoittui poijuvirheistä huolimatta kuudenneksi ja toisessa kilpailuerässä neljänneksi. Kilpailun tuomariston diskattua yhden kilpailijan Marjak nousi koko kisan kolmanneksi.

Lopputuloksissa Marjak oli tasapisteissä virolaisen Anton Pankratovin kanssa, mutta toisen erän parempi sijoitus toi pronssin Marjakille.

– Keli oli tosi kova ja siitä johtuen kisa oli melkoinen urakka. Oma ajaminen ei oikein tuntunut kulkevan, en mielestäni ajanut omalla tasollani ja siksi pronssisija tulikin vähän yllätyksenä. kertoi Pancho Marjak kisan jälkeen.

Pro-Am Stock-luokan maailmanmestaruuden voitti yhdysvaltalainen Chris MacClugage Yamahalla ja toiseksi sijoittui yhdysvaltalainen Ryan Harwick Kawasakilla.

Muista suomalaiskuljettajista lohjalainen Henri Vainio sijoittui Kawasakillaan kahdenneksitoista, helsinkiläisen Sammy Pajalinin (Kawasaki) tie katkesi karsintoihin.

Suomessa Pancho Marjak voitti tänä vuonna SM Runabout Stock sekä Cup Runabout Open -sarjan ja otti Runabout Stock-luokassa hopeaa Pohjoismaiden mestaruuskisoissa.

Viimeisen vuoden sisällä Marjak on saavuttanut Runabout Stock -luokassa myös King’s Cupin voiton Thaimaassa sekä Terengganu Invitational Jetrace Challenge -kilpailun voiton Malesiassa.

Vesijetteilyn kansainvälisen kattojärjestön IJSBA:n järjestämä World Finals on vesijetteilyn MM-kilpailu, joka tänä vuonna ajettiin 30-vuotisjuhlakilpailuna.

Kilpailussa oli mukana yli 700 kuljettajaa edustaen 36 eri kansallisuutta.

Lisätietoja

Lähde: Suomen Jet Sport Liitto
Kuva: Taavi Võsu