Tilaa
Uutiset

Venemoottoripurkaamo Hartikainen muuttaa Forssaan

18.07.2011

KirjoittajaEero Pöyhönen

Eero Pöyhönen 

Suomen tunnetuin venemoottoripurkaamo Heikki Hartikainen siirtää toimintansa Helsingistä Forssaan.

Vuodesta 1982 Tattarisuon teollisuusalueella, ja sitä ennen Lauttasaaressa toiminut yritys tyhjentää varastonsa Jäähdytintiellä heinä- ja elokuun aikana.

Muuttomiehillä on mittava urakka edessä, sillä Hartikaisen varastoon on 30 vuoden aikana kertynyt uskomaton määrä venemoottoreita, osia ja tarvikkeita. Osa tavaroista on todella vanhoja.

Yli 1 000 hyllymetrin valikoimista sekä tavaraa täynnä olevista konteista pihalta löytyy käytettyjen purkuosien lisäksi myös runsaasti eri liikkeiden konkurssipesistä aikanaan tulleita uusiakin osia.

Harvinaisempiakin osia etsivälle Hartikaisen Heikiltä on löytynyt ratkaisu.

– Enpä muista, milloin olisi joutunut eijoota myymään, muistihirmu Hartikainen sanoo.

Mies nimittäin ei pidä varastostaan kirjaa tietokoneella, vaan osat löytyvät hallin uumenista ulkomuistista.

Muuttomiehet ahkeroivat jo juhannuksen alusviikolla Jäähdytintie 14:ssa. Tarkoitus on saada varastot tyhjiksi elokuun loppuun mennessä.

– Kaikki myydään nyt poistohinnoin elokuun loppuun saakka muuton alta sopivasti pois. Noin parikymmentä prosenttia tavaroista siirtyy Forssan uusiin halleihin. Vanhimmasta päästä olevat roippeet menevät sitten Kuusakoski Oy:lle kierrätykseen, sanoo jo 80 vuoden rajapyykin ohittanut yrittäjä.

Hartikaisen uudet hallit sijaitsevat Forssan Matkussa, osoitteessa Menostentie 36. Puhelinnumero on edelleen 0400 409 733. Verkkosivujen osoite on www.venemoottoripurkaamo.fi.

 

Lue myös nämä

X