WISSA 2011

Talvipurjehduksen MM-kilpailuja edeltävä Eurocup-osakilpailu (WWEC) ajettiin viikonloppuna hyvissä sääoloissa Oravissa aivan Saimaa Holidayn luontomatkailualueen yhteydessä.

Kaksipäiväisiin kilpailuihin osallistui 33 kilpailijaa yhdeksästä maasta. Viikonlopun ihana sää ja vauhdikas kilpailu keräsivät alueelle tasaisen virran katselijoita, suurin osa suksilla tai retkiluistimilla.

Lauantaina ajettiin kovassa tuulessa sekä ratalähtöjä että slalom-kilpailuja. Sunnuntain aamun tuulet riittivät kelkkojen slalomiin. Iltapäivällä siivet jatkoivat slalomilla ja kelkat siirtyivät rata-ajoon.

Kelkkojen rataluokan yliivoimaiseksi voittajaksi taituroi Venäjän Andre Khargovski, toiseksi sijoittui myös Venäjän Vadin Volotskoi. Venäjän kolmoisvoiton sinetöi Valentin Drobishevski. Kalev Allikveer palkittiin Best Try -palkinnolla.

Kelkkojen slalomissa Latvian Janis Preiss oli ylivoimainen voittaja, toiseksi tuli Liettuan Andrius Sliuborys ja kolmanneksi ranskalainen Alexis Hillariret. Lisäksi palkittiin isä ja poika Juha ja Daniel Blinnikka parhaana masterina ja juniorina sekä sveitsiläinen Mete Ciragan Best Try -palkinnolla.

Siipien slalomissa Ruotsin joukkue oli ylivoimainen ja vei kolmoisvoiton. Voittaja oli Lars Fromell, toiseksi sijoittui Alexander Sahlin ja kolmanneksi Magnus Nordström.

Siipien rata-ajossa ei saatu virallista tulosta, mutta Venäjän Oksana Labokho palkittiin Best Try -palkinnolla parhaasta yrityksestä.

Kuva ja lähde: WISSA 2011