Tilaa
Uutiset

Sari Multala saa oman kultarahan

23.09.2010

KirjoittajaKiti Westerback

 
Multala

Kaksinkertainen purjehduksen maailmanmestari Sari Multala on saanut oman kultarahan. Multala uusi Laser Radial -luokan maailmanmestaruutensa Skotlannin MM-regatassa heinäkuussa 2010, ja kultaraha lyötiin tämän kunniaksi.

– Tuntuu ihmeelliseltä. En olisi osannut odottaa tällaista huomionosoitusta, Sari Multala itse sanoo.

Kultaraha julkaistaan Sari Multalan kunniaksi järjestetyssä tuplamestaruusjuhlissa Helsingin Kulosaaren Kasinolla keskiviikkona 13.10. Suomen Monetan maajohtaja Janne Häkkinen luovuttaa rahan Sarille, jonka jälkeen Sari itse lahjoittaa muutaman rahan vanhemmilleen, valmentajilleen ja sponsoreilleen.

– Yhä kovenevassa urheilumaailmassa on epätavallista, että urheilija pystyy voittamaan maailmanmestaruuden kahtena vuonna peräkkäin. Tekemällä tämän purjehduksen vaativassa Laser Radial -luokassa Sari Multala on osoittanut olevansa ei ainoastaan maailman paras omalla alallaan, vaan myös yksi Suomen parhaimpia urheilijoita kautta aikojen. Me Suomen Monetassa olemme sitä mieltä, että tämän kaltainen saavutus ansaitsee kultarahan, Häkkinen toteaa.

Kansainyhteisöön kuuluvan Cookin saarten julkaisema kultaraha on erityisen hieno kunnianosoitus kaksinkertaiselle maailmanmestarille. Vain harva yksittäinen urheilija yltää juhlarahan aiheeksi, sen paremmin meillä kuin muuallakaan maailmassa. Suomessa oman nimikkorahansa on saanut legendaarinen juoksijamme Paavo Nurmi.

Kultarahan on suunnitellut Suomen Moneta. Rahan kultapitoisuus on 99,99 % ja se on halkaisijaltaan 22,5 mm. Paino on 4 grammaa. Lyöntimäärä on 500 kpl. Tunnuspuolella on purjehduksen maailmanmestari Sari Multala ja arvopuolella kuningatar Elisabet II:n muotokuva sekä nimellisarvo (25 dollaria). Rahan hinta on 395 euroa. Aitoustodistuksessa on Sari Multalan nimikirjoitus.

Sari Multalan kunniaksi lyödään myös nyt 59 euron tutustumishintaan myytävä pikkukultaraha, jonka paino on 0,5 grammaa ja nimellisarvo 1 dollari.

Multala

Lisätietoja

Kuva: Suomen Moneta
Lähde: Purjehtijaliitto

 

Lue myös nämä

X