Tilaa
Uutiset

Sami Seliö odottaa siirtolupaa Suomeen

03.10.2011

KirjoittajaKiti Westerback

F1H2O/Vittorio Ubertone

F1-veneiden MM-osakilpailussa Kiinassa sunnuntaina loukkaantunutta Sami Seliötä hoidetaan edelleen sairaalassa Liuzhoussa.

Vakavasta onnettomuudesta on kulunut yli vuorokausi. Vammojen hoitaminen on alkanut, ja parhaillaan Seliö odottaa siirtolupaa Suomeen.

Seliön tila on edelleen vakaa. Eilisiltana lääkäri arvioi, että vammat eivät ole vakavia.

– Tutkimuksissa on selvinnyt, että hänellä on kylkiluita poikki ja toinen käsi on murtunut. Lisäksi niska on venähtänyt ja hän sai onnettomuudessa aivotärähdyksen, kertoo Seliön manageri Santtu Lahdelma.

Seliön Mad-Croc F1 Team on päässyt vierailemaan sairaalassa kuskin luona. Paikalla on koko ajan ollut myös F1-venesarjan oma lääkäri sekä tulkki.

Lääkärit päättävät Seliön siirrosta Suomeen alkuviikon aikana. Suurin osa tiimistä matkustaa Eurooppaan tänään.

– Suurin ongelma on toisessa silmässä tai sen takana oleva paine, eli miten se reagoi lennolla paineenvaihteluihin. Päähän on kohdistunut valtava voima. Silmät ovat muurautuneet melkein umpeen. Olen saanut kännykkäkuvan Samista sairaalasta. Kasvot näyttävät kieltämättä hurjilta, Lahdelma kertoo.

Onnettomuuden syyn tutkinta on myös alkanut. Seliön vene tuhoutui onnettomuudessa korjauskelvottomaksi. Onnettomuus tapahtui radan pääsuoralla, kun vene sinkoutui toistaiseksi tuntemattomasta syystä yhtäkkiä vasempaan ja lähti pyörimään useita kertoja ympäri.

– Se tiedetään nyt, että penkki oli irronnut rungosta. Se kertoo, miten raju onnettomuus oli, Lahdelma sanoo.

Lähde: Sami Seliön tiedotus
Kuva: F1H2O/Vittorio Ubertone

 

Lue myös nämä

X