Jarmo Vehkakoski

Merivartiosto on valvonut kalastusta Perämeren alueella syksyllä. Valvontaa tehostettiin lokakuun aikana, jolloin siika alkaa nousta jokiin.

Muutamana yönä tehty valvonta tuotti huolestuttavan tuloksen.

Iijoen suulla kirjoitettiin sakkoja pelastusliivien ja kulkuvalojen puutteesta usealle kalastajalle. Monella oli myös puutteelliset luvat, josta niin ikään seurasi sakko.

Pelastusliivien puuttuminen, kuten myös kulkuvalottomalla veneellä ajaminen pimeällä on sanktioitu kohtuullisen ankarasti ja aiheuttaa päiväsakkoina mahdollisesti useiden satojen eurojen rangaistusvaatimuksen.

Valvontaa jatketaan edelleen syksyn aikana yhteistyössä muiden viranomaisten sekä kalastuksenvalvojien kanssa.

Lähde: Rajavartiolaitos
Kuva: Jarmo Vehkakoski