Tilaa
Uutiset

Oy Finn-Marin Ltd:n omistus laajenee

28.11.2006

KirjoittajaVenelehti

finnmarin

Finnmaster- ja Grandezza-veneistä tutun Oy Finn-Marin Ltd:n omistuspohja on laajentunut. Yhtiön pääomistajina sen perustamisesta lähtien toimineet Osmo Roukala ja Jarmo Kinnunen ovat myyneet enemmistön yhtiön osakekannasta kotimaiselle Prishine Oy:lle. Sen omistajia ovat muun muassa Primaca Partners Oy, Curt Lindblom sekä Patrik Anckar, joka toimii tätä nykyä Silver-Veneet Oy:n toimitusjohtajana. Uusi omistajaryhmä on pieniä eroja lukuunottamatta sama kuin Silver-Veneet Oy:n omistukseensa alkukesällä hankkinut ryhmä. Samat omistajat toimivat myös asuntovaunuja valmistavassa SoliferPolar Oy:ssä.

Aivan kuten Silverin kohdalla aikaisemmin, uusien omistajien tavoitteena on edelleen vahvistaa Oy Finn-Marin Ltd:n asemaa Pohjoismaissa, kehittää ja vahvistaa erityisesti Venäjän liiketoimintaa sekä parantaa tuottavuutta ja kansainvälistä kilpailukykyä. Kehitystä haetaan yhtiöiden välisellä monipuolisella yhteistyöllä sekä markkinoinnissa että valmistuksessa.

Yhtiön toimitusjohtajana jatkaa Osmo Roukala, jonka mukaan kauppa ei vaikuta henkilöstön asemaan. Grandezza- ja Finnmaster-veneiden ohella yhtiö on valmistanut Yamarin-veneitä Konekesko Marinelle, joka markkinoi yhtiön kaikki veneet Suomessa.

AI 28.11.2006

Lue myös nämä

X