Tilaa
Uutiset

Operaatio Meritähti auttoi vesillä juhannuksena

19.06.2008

KirjoittajaVenelehti

Operaatio Meritähti, Suomen Meripelastusseuran juhannuspäivystys, käynnistyi torstai-iltana. Yhteensä 150 pelastusalusta olikoko viikonlopun valmiina auttamaan merihätään joutuneita rannikolla ja sisävesillä ympäri maata. Alukset olivat liikkeellä tai päivystivät välittömässä lähtövalmiudessa sunnuntai-iltaan asti.

Viime vuonna Meripelastusseuran yksiköt hoitivat juhannusviikolla toistasataa erilaista pelastus- ja avustustehtävää. Valtaosa avuntarvitsijoista on huviveneilijöitä ja yleisin avuntarpeen syy tekninen vika. Juhannuksena korostuvat usein myös veneilijän taitojen puutteesta tai piittaamattomuudesta johtuvat ongelmat.

Juhannuksen viettoon vesille lähtevien on syytä pitää mielessä veneilyturvallisuus. Veneen varusteet kannattaa tarkistaa ennen lähtöä ja pelastusliivit on hyvä pitää päällä aina liikkeellä oltaessa. Sääennusteet on syytä ottaa huomioon reittiä suunnitellessa ja niitä kannattaa seurata myös matkan aikana. Matkasuunnitelma on tärkeää kertoa kotiin jääville.

Meripelastuksen hälytysnumero on 0204 1000. Liikkeellä olevat pelastusalukset päivystävät myös kutsukanavia VHF 16 ja VHF DSC 70. Sisävesillä hälytysnumero on 112.

AI 19.6.2008

Lue myös nämä

X