Ari Simanainen

Lauantaina 30. heinäkuuta Bågaskärin toimintakeskuksessa pidetyt nuorten meripelastustaitokilpailut voitti Porkkalan joukkue.

Joukkueen muodostivat (vasemmalta) Jesse Hannelius (15), Cristian Nyman (15) ja joukkueen johtaja Joni Laasio (13). Toiseksi sijoittui Tammisaari ja kolmanneksi Helsinki.

Meripelastusseuran nuorisotoiminnan ohjausryhmän järjestämä kilpailu oli suunnattu 13-15-vuotiaille Seuran nuorisokoulutuksessa mukana oleville nuorille. Kilpailuradalla oli neljä tehtävärastia: merimiestaito, merenkulku (navigointi), ensiapu sekä vedestä pelastaminen. Kilpailun tavoitteena oli kehittää nuorten pelastustaitoja sekä lisätä yhteenkuuluvuuden tunnetta ja nostattaa meripelastushenkeä.

Voittajajoukkueen mielestä kilpailun tehtävät olivat sopivan haastavia.

– Vedestä pelastaminen ja merimiestaito olivat helpoimmat ja navigointitehtävä vaikein, pojat kertovat. – Kilpailussa huomasi taas kerran, että pitää toimia rauhallisesti ja tehdä homma kunnolla.

– Porkkalan Meripelastajien nuorisoryhmä harjoittelee kerran viikossa ympäri vuoden. Ainoastaan joulun, pääsiäisen ja juhannuksen aikaan pidetään lyhyt harjoitustauko, kertoo kouluttaja Ari Simanainen. – Vedestä pelastaminen on nuorisoryhmän vahvin laji, koska vesipelastustaitoja harjoitellaan säännöllisesti myös talvisin uimahallissa. Viikoittainen ja ympärivuotinen toiminta motivoi nuoria ja monipuolisen harjoitusohjelman ansiosta he jaksavat olla mukana vuodesta toiseen.

Kisoissa palkittiin myös kunkin rastin parhaiten suorittanut joukkue. Parhaita rasteilla olivat
o Navigointi: Helsinki
o Vesipelastus: Porkkala
o Ensiapu: Tammisaari
o Merimiestaito: Porkkala.

Lisätietoja

Lähde: Suomen meripelastusseura
Kuva: Ari Simanainen