Nord West

Ruotsalainen moottorivenevalmistaja Nord West on ilmoittanut tekevänsä tarjouksen Najadvarvetista, joka asetettiin selvitystilaan 9. elokuuta.

– On hienoa voida osallistua Najadin jälleenrakentamiseen. Se on yksi maailman arvostetuimmista korkealaatuisten purjeveneiden brändeistä. Tunnemme toisemme hyvin, koska olemme Orustissa naapureita. Yhdessä Nord Westin kanssa Najadilla on kaikki mahdollisuudet palauttaa asemansa yhtenä maailman parhaista purjevenevalmistajista, sanoo Nord Westin perustaja ja omistaja Benny Martinsson.

Vuonna 1971 perustettu Najadvarvet on valmistanut runsaat 2 000 purtta. Yhtiön tie konkurssiin alkoi reippaasta laajentamisesta 2005-2007, kun yhtiössä investoitiin voimakkaasti myynnin kasvaessa. Vuoden 2008 finanssikriisi laski myyntiä merkittävästi, ja huolimatta kapasiteetin leikkauksista ajautui yhtiö konkurssiin elokuun alussa. Viime vuosina Najadin ohella Henån ja Åmålin veistämöiltä on valmistunut Maxi-veneitä.

Benny Martinsson perusti Nord Westin vuonna 1985 ja sillä on tällä hetkellä 130 työntekijää. Liikevaihto viime tilikaudella oli lähes 40 miljoonaa euroa. Yhtiö on perheyritys ja sillä on telakka Göteborgin pohjoispuolella Orustissa (kuva) sekä lujitemuoviosat valmistava tehdas sen pohjoispuolella Lysekilissä. Telakka on yksi Ruotsin moderneimmista.

Najadin maahantuoja Suomessa on ollut NautiKarlsson Helsingissä.

Lisätietoja