Kiti Westerback 

Kansalaiset ehdottivat Suomen ympäristökeskuksen perustamalla Järviwiki-sivustolla maakuntajärviksi kaikkiaan 151 eri järveä.

Kilpailun raati asetti kullekin maakunnalle kolme järveä loppukilpailuun, joka käydään tekstiviesti- ja postikorttiäänestyksenä 14.-30.9.

Raadin asettamista finalisteista merkittävä osa on suuria järviä. Alle viiden neliökilometrin järviä kipusi joukkoon kuusi: Inre fjärden, Blomträsket, Nuuksion Pitkäjärvi, Östra och Västra Kyrksundet, Salamajärvi ja Räyringinjärvi.

– Suomen 7. suurin järvi Orivesi, 8. suurin Haukivesi ja 11. suurin järvemme Puruvesi puuttuvat finaalista. Niiden kohtaloksi koitui se, että ne ovat Suur-Saimaan osia ja ulottuvat kahteen maakuntaan, joissa on muutenkin paljon järviä kisaamassa tittelistä, arviointiraadin puheenjohtaja, johtava hydrologi Esko Kuusisto Suomen ympäristökeskuksesta kertoo.

Suomalainen haluaa uida ja kalastaa

Kilpailun ensimmäisessä vaiheessa kansalaisilta pyydettiin myös perusteluja ehdotusten tueksi.

Yleisimmät perustelut liittyivät uimiseen, kalastamiseen, kulttuuriin ja kauniisiin maisemiin. Maininnat kuten ”kalaisa”, ”upeat hiekkarannat” ja ”henkeäsalpaavat maisemat” toistuivat eri muodoissaan monen ehdotetun järven kohdalla.

– Myös luonnontilaisuus ja veden kirkkaus olivat tärkeitä arvoja, mutta vain niillä seuduilla, joilla järvet yleensäkin ovat luonnontilaisia ja kirkasvetisiä. Alueilla, joissa järvet ovat luonnostaan sameavetisiä, ei kirkkauden perään haikailtu, ehdotuksia analysoinut verkkotoimittaja Matti Lindholm Suomen ympäristökeskuksesta selvittää.

Järven erinomainen tila ei ollut ehdoton vaatimus sen enempää kansalaisille kuin arviointiraadillekaan. Finaaliin valituista järvistä 11 on luokiteltu ekologiselta tilaltaan erinomaisiksi, 24 hyviksi, 9 tyydyttäviksi ja yksi, Tuusulanjärvi, vain välttäväksi. Kaikista ei luokittelua ole.

Finalistijärvien tilanne vastaa suurin piirtein Suomen järvien tilannetta yleensä, sillä luokitelluista järvistämme noin 73 prosenttia on tilaltaan erinomaisia tai hyviä.

Äänestä tekstiviestillä tai postikortilla

Äänestäneiden keskuudesta arvotaan voittaja, joka saa palkinnoksi soutuveneen tai järviristeilyn oman valintansa mukaan. Palkinto luovutetaan keväällä 2012. Yhdellä tekstiviestillä tai postikortilla voi äänestää vain yhtä järveä.

Lisätiedot