Tilaa
Uutiset

Kylmä kesä näkyy hukkumistilastoissa

08.08.2008

KirjoittajaVenelehti

Heinäkuussa hukkui Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton ennakkotilaston mukaan 10 henkilöä. Määrä on merkittävästi pienempi kuin yleensä heinäkuussa 2000-luvulla. Keskimäärin heinäkuussa on hukkunut 38 henkilöä.

Alkuvuoden synkät hukkumistilastot ovat kaunistuneet kevään ja alkukesän aikana. Heinäkuun loppuun mennessä vesillä on hukkunut 91 henkilöä, mikä on peräti 25 vähemmän kuin viime vuonna samana ajanjaksona. Hukkuneista on miehiä 81 ja naisia 10. Hukkumisonnettomuuksista 34 johtui jäihin vajoamisesta, 12 hukkui uidessaan ja 11 putosi äkillisesti veteen. Muita ja tuntemattomaksi jääneitä hukkumissyitä on 12.

Hukkumistapauksista 22 oli vesiliikenneonnettomuuksia. Vesiliikenneonnettomuudeksi lasketaan kaikki vesillä kulkuneuvolla liikkumisen yhteydessä tapahtuneet hukkumiset. Sen sijaan luvussa eivät ole veneonnettomuudessa muusta syystä menehtyneet. Veneillessä hukkuneista jopa kahdeksan kymmenestä olisi pelastunut käyttämällä pelastusliivejä. Suurin osa vuosittain hukkuneista hukkuu päihtyneenä.

AI 8.8.08

Lue myös nämä

X