Tilaa
Uutiset

Baltic superjahtimarkkinoille

Pursivalmistaja Baltic Yachts on perustanut Baltic Motor Yachts divisioonan.

05.04.2017

KirjoittajaAri Inkinen

KuvaajaBaltic Yachts

Yli 40-vuotisen historiansa aikana Baltic Yachts on rakentanut joitain yksittäisiä moottoriveneitä, muun muassa yhden yhtiön nykyiselle omistajalle, Hans Georg Näderille, jonka 25-metrinen Sunny Day äskettäin entistettiin veistämöllä.

Baltic on kuitenkin halunnut olla ennen kaikkea pursivalmistaja – ja siinä se on onnistunut erinomaisesti. Balticilla on vankka maine suorituskykyisten luksuspursien valmistajana.

Baltic on nyttemmin perustanut Baltic Motor Yachts divisioonan, joka alkaa valmistaa komposiitista moottorialuksia, joiden enimmäispituus on jopa 200 jalkaa. Tuotanto jakautuu kahteen osaan. Superjahtimallistoon kuuluvat puoliliukuvat Baltic MY88 (27 m), Baltic MY112 (34 m) ja Baltic MY135 (41 m). Päiväveneiden mallistoon kuuluvat liukuvat Baltic MY49 (15 m) ja Baltic MY56 (17 m).

Veneet tullaan valmistamaan yksin kappalein asiakkaiden toiveiden pohjalta. He voivat myös valita veneelle designerin. Ensimmäinen vene, Baltic MY78, valmistuu tulevana kesänä.

Yhtiön mukaan päätöksen taustalla on nykyisten asiakkaiden toiveet hankkia Balticin teknologiaosaamisella ja viimeistelytasolla valmistettuja moottorijahteja. Toinen syy malliston monipuolistamiseen on tuotannon laajentaminen huolimatta pursituotannon täydestä tilauskirjasta.

Lue myös nämä

X