Tilaa
Uutiset

AIS ei takaa huviveneiden näkyvyyttä

10.09.2007

KirjoittajaVenelehti

Merenkulkulaitos varoittaa huviveneilijöitä luottamasta liikaa AIS-laitteisiin. Laitoksen mukaan markkinoille tulleet B-luokan automaattiset tunnistusjärjestelmät eivät takaa samanlaista näkyvyyttä kuin kauppa-alusten käyttämät A-luokan laitteet. A-luokan laitteiden päivitysväli on tiheimmillään jopa kaksi sekuntia – joissakin B-luokan laitteissa jopa yli 30 sekuntia.

AIS:n (Automatic Ship Identification System) avulla voidaan selvittää ympärillä olevista aluksista esimerkiksi sijainti, nimi, kurssi ja nopeus. Tutkasta poiketen järjestelmä voi havaita kohteet myös esteiden takaa. Alun perin AIS oli tarkoitettu estämään suurten kauppa-alusten törmäyksiä, mutta sen käyttö on levinnyt myös muihin aluksiin.

Viestintäviraston myöntämiä, voimassaolevia AIS-laitteiden käyttölupia on tällä hetkellä 237 aluksella, näistä 20 huviveneillä. AIS-liikenteen ollessa vilkasta etusija on kauppa-alusten lähettämillä radiosanomilla, jolloin kauppa-alukset ja VTS-keskukset saattavat suodattaa B-luokan laitteiden maalit pois näytöiltään. Kaikkia A-luokan laitteita ei myöskään ole päivitetty siten, että B-luokan laitteiden lähettämät radiosanomat näkyisivät täydellisinä. Kun AIS-liikennettä tai häiriöitä on paljon, B-luokan laite voi myös lakata lähettämästä radiosanomia.

Merenkulkulaitoksen mukaan B-luokan laitteita voi käyttää ja niistä on navigoinnissa hyötyä. Laitteen käyttäjän tulee kuitenkin olla koko ajan tietoinen siitä, etteivät muut liikenteessä olijat välttämättä näe B-luokan laitteilla varustettuja aluksia. Markkinoilla on myös huviveneilijöille tarkoitettuja AIS-vastaanottimia, jotka eivät lähetä tietoa muille AIS-laitteille.

HJO 10.9.2007

Lue myös nämä

X