Tilaa
Uutiset

470 MM, Barcelona: Lindgrenit 4:s

19.05.2012

KirjoittajaKiti Westerback

470 World Championships

Joonas ja Niklas Lindgren päättivät Barcelonan MM-regatan neljäntenä.

He sijoittuivat 10 parhaan mitalilähdössä viidenneksi, ja juuri ennen heitä maaliin ehti Kroatian tiimi. Maat olivat ennen tätä päivää tasapisteissä, joten pronssi lipui Kroatiaan.

– Mitali olisi ollut kiva. Kyllä tässä muutama päivä menee, ennen kuin osaamme iloita nelossijasta. Jos olisimme olleet viitosena ja nousseet neljänneksi, olisi fiilis eri, mutta kun meillä oli kolmossija pidettävänä, menee hetki totutella tilanteeseen. Eiköhän se tunnelma tästä kirkastu, Joonas ja Niklas Lindgren sanoivat.

Kaksikko sijoittui Perthin MM-kisoissa viime joulukuussa 22:nneksi. Neljäs sija on siis selkeä tasonnosto Lindgreneille, jotka maailmancupissa ovat jo totutelleet mitalilähtöihin.

– Toki olemme valmentajamme Petri Leskisen kanssa tyytyväisiä tähän. Tulos näytti, että olemme olympiavalmisteluissa suurin piirtein aikataulussa. Sekä veneessä että kilpailemisessamme on vielä parannettavaa, mutta täytyy muistaa, että täällä tuli myös isoja onnistumisia.

Vaikka pronssi mitalilähdön myötä karkasikin, jättivät Lindgrenit vaikeissa olosuhteissa taakseen muun muassa tuoreen maailmanmestarin, Australian tiimin.

– Klaarasimme mitalilähdön kunnialla. Tästä on hyvä jatkaa, veljekset totesivat.

Suomen purjehdusmaajoukkueen valmennuspäällikkö Esko Rechardt myhäili tyytyväisenä Lindgrenien sijoitukselle.

– Kavereilla alkaa olla suoritusvarmuutta, ja se näkyy. Toisaalta mitaleilta jääminen pitää huolen siitä, että nälkä säilyy. Lindgrenit eivät ole vielä näyttäneet kaikkea, Rechardt sanoi.

– Heidän näkymänsä olympialaisten suhteen ovat erittäin mielenkiintoiset. Sekä 470 että Finnjolla ovat virittelyluokkia, joissa tehdään paljon kokeiluja ennen kuin paketti on kasassa. Lindgrenit ja Petri Leskinen ovat tehneet pari vuotta erittäin säntillistä työtä.

Rechardt pitää myös Finnjolla-purjehtija Tapio Nirkon viidettä sijaa erittäin positiivisena uutisena.

– Hän näytti hyvän signaalin, että täältä tullaan, valmennuspäällikkö viittasi olympialaisiin.

18.5.2012:

Joonas ja Niklas Lindgren purjehtivat perjantaina 14:nneksi ja toiseksi, mikä nosti heidät MM-kamppailussa ennen mitalilähtöä kolmanneksi.

– Keli oli ensimmäisessä lähdössä hankala ja tuuli kääntyili paljon. Toisessa Joonaksella ja Niklaksella meni kaikki hyvin. Vain kultansa jo käytännössä varmistanut Australian tiimi ehti heidän edelleen, valmentaja Petri Leskinen sanoi.

Australialla on 20 pistettä, Ranskalla 39, Suomella 59 ja neljäntenä olevalla Kroatialla niin ikään 59 pistettä. Vaikka 10 parhaan mitalilähdössä jaetaan tuplapisteet, käy taistelu huomenna kuumana vain pronssista.

– Meidän ja Kroatian lisäksi muutamalla muullakin on mahdollisuudet kiriä pronssille, joten meillä ei ole varaa lähteä Kroatian kanssa kaksintaisteluun. Uskon, että mitalilähdöstä tulee pitkälti vauhtikisa, kippari Joonas Lindgren arvioi.

– Vedämme vain samalla tavalla loppuun asti. Se, että peli menee jännäksi, sopii meille.

17.5.2012:

470-luokan suomalaiset superveljekset Joonas ja Niklas Lindgren ovat Barcelonan MM-kisoissa ennen päätöspäivää neljäntenä.

Heillä on kasassa 43 pistettä, kun kolmantena olevalla Isrealin tiimillä on 37 ja toisena olevilla ranskalaisilla 35 pistettä. Lindgreneillä on siis vain kahdeksan pisteen matka MM-hopeaan. Kun 470-luokassa purjehditaan viimeisenä päivänä kaksi tavallista lähtöä ja vielä 10 parhaan mitalilähtö, on veljeksillä mahdollisuudet mihin vain.

– Meillä ja israelilaisilla on yksi varaslähtö alla, joten emme voi riskeerata starteissa. Ensin vedämme kaksi lähtöä huolellisesti ja varmistamme paikan mitalilähdössä. Siellä voi sitten jo hakea vähän kaksintaisteluakin, Joonas Lindgren ennakoi.

Lindgrenit purjehtivat torstaina toiseksi ja kahdeksanneksi. He joutuivat odottelemaan tuulta pitkään rannalla, ja perjantaiksikin on luvassa kevyehköä keliä.

– Olemme kisanneet koko regatan sillä ajatuksella, että jokainen päivä on ensimmäinen. Se on toiminut hyvin tähän asti, ja samalla taktiikalla lähdemme huomiseen, Lindgrenit kertoivat.

Australian tiimi johtaa kisaa ylivoimaisesti 14 pisteellään.

16.5.2012:

Joonas ja Niklas Lindgren olivat yhä tiukasti 470-luokan mitalikamppailussa kiinni. He ottivat päivän ensimmäisessä lähdössä varaslahdön ja tulivat toisessa 11:ntenä maaliin. Kokonaiskilpailussa suomalaiset olivat viidentenä.

– Pojat onnistuivat toisessa lähdössä taktisesti paremmin ja nousivat muutaman sijan loppua kohden, Lindgrenien valmentaja Petri Leskinen kertoi Barcelonasta.

Lindgreneillä (33 pistettä) on matkaa hopeaan vain viisi pistettä. Kilpailua ylivoimaisesti johtava Australian edustaja on kerännyt neljässä päivässä vain kahdeksan pistettä.

15.5.2012:

Lindgrenin veljekset olivat kolmen päivän jälkeen tiukasti 470-luokan mitalikamppailussa mukana. He kamppailivat tiistaina sijat 1 ja 11 ja olivat kokonaistilanteessa upeasti kolmantena.

– Joonas ja Niklas taistelivat koko ajan uusiseelantilaisten kanssa. Lopulta he ehtivät maaliin pari veneenmittaa ennen vastustajaansa, valmentaja Petri Leskinen kuvaili jännitysnäytelmää.

– Toisessa lähdössä tuuli oli todella kevyttä ja aallokko isoa.

Lindgrenit saivat pudottaa huonoimman tuloksensa eli 11. sijan pisteistään pois.

14.5.2012:

470-luokan purjehtijat joutuivat odottelemaan tuulta Barcelonan MM-radalla pitkään, mutta pääsivät lopulta ajamaan yhden lähdön.

Joonas ja Niklas Lindgren ehtivät maaliin oman karsintaryhmänsä kolmantena.

– Joonas ja Niklas saivat huonon lähdön, kun japanilainen työnsi heidän veneestään kädellä vauhtia ja he jäivät hetkeksi paikalleen. Sen jälkeen pojat purjehtivat hienosti ja ottivat kärjen kiinni, Lindgrenien valmentaja Petri Leskinen kommentoi.

Purjehtijat on jaettu kolmeen karsintaryhmään. Lindgrenit ovat alustavissa kokonaistuloksissa seitsemäntenä.

Veljekset ovat totutelleet Barcelonan vellovaan aallokkoon huolella.

– Tuuli on täällä yleensä kevyttä, mutta aallokkoa piisaa. Jos keli yltyy, ovat rannat heti pullollaan surffareita, Lindgrenit kertovat.

– Uusi veneemme vaikuttaa tosi nopealta etenkin kevyen keskituulen ja keskituulen välissä. Tavoitteenamme on saada veneestämme aiempaa enemmän irti.

470-luokan mestaruus on monen tiimin kauppaa. Ennakkosuosikeiksi Lindgrenit veikkaavat Australiaa, Kroatiaa, Israelia, isäntämaa Espanjaa ja Ranskaa.

Lisätietoja

Lähde ja kuva:  Suomen Purjehdus ja Veneily

Lue myös nämä

X