Tilaa
Uutiset

26. Viaporin Tuoppi purjehdittiin vaihtelevissa tuulissa

18.08.2010

KirjoittajaKiti Westerback

Viaporin Tuoppi

Suomenlinnassa lauantaiaamun lyhyeksi jäänyt raivokas ukkosrintama ei pelottanut kilpailijoita kuin muutaman aikaisemmin aikataulutetun tasoitusluokkakilpailijan verran.

Päivä oli sateeton, mutta tuulet vaihtelivat täysin tyynestä loppupäivän 6-7 m/s.

Kilpailijoita oli tällä kertaa noin 170 venekuntaa 22:ssa luokassa. Mutta poikkeuksellinen oli 10mR-luokan oma lähtö: kaksi ruotsalaista kymppiä oli tullut vahvistamaan kotimaista kymppifleetiämme. Ulkomaisia kilpailijoita oli myös Venäjältä ja Virosta.

Tämän vuoden Tuoppi oli myös viimeinen osakilpailu ensimmäistä kertaa järjestettyä pohjois-Itämeren ja Suomenlahden alueen klassisten puuveneiden Baltic Classic Master Cup -kilpailusarjaa. Osin tästä syystä Viaporin Tuoppiin odotettiin tavallista suurempia veneitä ja niille olikin uutuutena entistä pidempi rata kilpailtavaksi.

Helsingin edustaa kiertävä perusrata on noin 13 mpk ja suuret veneet ajoivat lisäksi noin 3 mpk:n lisälenkin käyden kiertämässä Kuggenstenin.

Iltajuhlaa vietettiin palkintojenjakoineen perinteisesti Suomenlinnan Pursiseuran satamassa tapaillen tuttuja, syöden, juoden, tanssien ja kertaillen päivän tapahtumia.

Lisätietoja

Kuva: Jarmo Vehkakoski
Lähde: Järjestäjä

Lue myös nämä

X