Veneen helmikuun lukijakilpailun voittajat kokivat päätähuimaavia hetkiä Uivassa venenäyttelyssä sunnuntaina. Ari Huusela miehistöineen vei nämä onnekkaat koepurjehdukselle IMOCA 60 -luokkaan kuuluvalla Ariel II -veneellään.
Tämä 18 metriä pitkä ja 5,8 metriä leveä hiilikuiturunkoinen purjevene viiletti sunnuntaina Gråskärsbodaniin asti ja takaisin Lauttasaareen parhaimmillaan 15 solmun nopeudella. Kaakkoistuulta merellä oli noin 10 metriä sekunnissa, niin että kaiteesta sai pitää kiinni.
Ari Huusela on ainoa IMOCA-veneellä purjehtiva amatööri, mutta käytännössä hän on ammattitason kippari. Erittäin arvostettu sellainen. Miehellä on takanaan 30 vuotta kilpapurjehdusta ja hän on osallistunut neljään Atlantin yli yksinpurjehduskilpailuun.
Huusela lentää työkseen Finnairin Airbus A350 -lentokonetta. Ammatin ja kilpapurjehduksen – kutsutaan sitä nyt vaikka ”harrastukseksi” – yhteen sovittelu vaatii suunnittelua ja joustoa myös työnantajalta. Uivasta hän lähti sunnuntain päätteeksi lentämään kohti Hongkongia.
”Nukuin viime yöni hyvin,” hän vastaa kysymykseen, pitäisikö lentokapteenin levätä välipäivinä.
Toista on nukkuminen IMOCA 60 -veneessä, jossa meteli on kova. Vene voi mennä eteenpäin jopa 30 solmun nopeudella. Purjehduksella nukutaan vartista kolmeen varttiin kestävissä pätkissä.
Sekä fyysistä että teknistä
”Tämä on jo iso saavutus, että päästiin ehjänä liikkeelle,” Huusela sanoo, kun vene on saatu vesille.
Huuselan miehistöstä tällä kertaa mukana olivat Arin poika Aleksi Huusela sekä Marianna Puuperä ja Tuomas Ikonen.
Aleksi Huusela valmiina isopurjeen laskuun.
IMOCAn kaltaisen suuren veneen käsittely on vaativaa ja iso osa ajasta menee pelkästään satamasta lähtemiseen.
Aluksen isopurje on 3–4 tenniskentän kokoinen. Sen vinssaaminen ylös 28 metriä korkeaan mastoon on todellista kamppailua. Yhden päivän aikana veivaamisesta saattaa askelmittarin mukaan kertyä 30 000 askelta.
Veneen kilpailun voittajat osallistuivat vinssin pyörittämiseen kukin vuorollaan vastaparina Arin poika Aleksi, jonka thriatlonistin voimat kestivät pyöritystä melkein maston tappiin asti, jonne purje veivattiin.
Veneen lukijakilpailun voittajat Markku Hurskainen ja Riku Rennicke pyörittävät vinssiä.
Porukalta meni yhteensä noin 12,5 minuuttia saada purje auki. Yksin Huusela kertoo vinssanneensa purjeen ylös 20 minuutissa, mikä on kova suoritus.
Hän kehittää kuntoaan purjehduksen lisäksi kuntosalilla ja vuoria kiipeillen. Huusela on kiivennyt muun muassa Mount Blancille.
Huuselan mielestä purjehtiminen on kuitenkin enemmän tekniikka- kuin voimalaji. Kilpailuihin osallistuu myös hentorakenteisia naiskippareita, joille hänellä ei ole mitään jakoa. Tärkeintä on, että tietää mitä tekee, eikä koskaan saa olla liian kiire.
Turvallisuus ennen kaikkea
”Käytännössä yksinpurjehduksella ei saisi sattua mitään haavereita. Yhdellä kädellä ei pärjää,” sanoo miehistön jäsen Tuomas Ikonen.
Pahinta mitä Huuselalle on käynyt, on palovamma, kun vedenkeittimestä läikkyi kuumaa vettä kädelle. Huuselalla on veneessään tarkasti suunniteltu henkilökohtainen lääkintäsalkku. Se on täynnä erilaisiin tarpeisiin nimettyjä muovipakkauksia.
Ari Huusela esittelee lääkintäsalkkuaan.
Kun Huusela tarvitsee lääkinnällistä apua, hän soittaa laukun sisällön tuntevalle lääkärille, joka tiedustelee heti ensimmäisenä, että ”mitkä ovat olosuhteet?” Huusela kuvailee olosuhteita ja sen jälkeen hän saa tarkat toimintaohjeet. Mikään ei saa mennä pieleen.
Pitkälle vietyä tekniikkaa
Huusela voi viettää purjehduksella parhaimmillaan kahdeksan tuntia päivästä pelkästään IMOCAn ”toimistossa”. Entinen lentokonemekaanikko nauttii tekniikan kanssa näpertelystä.
”Kun vene kulkee 25 solmua, niin eihän siellä ulkona edes silloin pysy. Kaikki on viety kannen alle,” hän toteaa.
Tietokone osaa laskea veneen suoritusarvot ja tekniikka on hieman samakaltainen kuin lentokoneessa.
Autopilotti on myös tämän päivän purjehdustekniikkaa. Se voidaan napsauttaa päälle, milloin ja mistä vain kauko-ohjaimen avulla. Ohjaimia Huuselalla on käytössään kaksi kappaletta.
Mikään ei tule ilmaiseksi, mutta kaikki opettaa
Eniten Huuselaa mietityttää raha. Pääsponsori puuttuu edelleen ja 2,5 miljoonan budjetista on jo nyt jouduttu tinkimään. Mies tähtää maailman vaikeimpaan Vendée Globe –purjehduskilpailuun vuonna 2020.
Veneessä itsessään on kiinni neljäsosa budjetista, sen huoltamiseen menee puolet budjetista. Veneen liikuttamiseen ja miehistön kuskaamiseen menee myös paljon rahaa.
Kilpailuissa ja kovissa olosuhteissa joutuu määrittelemään menestyksen uudestaan. Huusela sanoo, että tärkeintä ei ole voitto.
”Purjehdus on henki ja elämä, se kasvattaa joka suhteessa. Tässä oppii tulemaan toimeen luonnon, itsensä ja muiden ihmisten kanssa. Purjehdus opettaa teknisiä taitoja, navigoimaan ja ennen kaikkea ymmärtämään asioita maapallosta; miksi se pyörii ja miten se vaikuttaa esimerkiksi vuorovesivirtoihin. Ja miten Kuun asennot vaikuttavat maapalloon.”
Seurue purjehtii takaisin kohti Lauttasaarta.
Vaikeinta Huuselan mielestä on karmeassa kelissä purjehtiminen.
”Siellä tuntee itsensä pieneksi. Silloin täytyy vain uskoa, että kyllä se aurinko jonain päivänä paistaa. Mielenhallintaa se on, ja uskomista kaikkeen pohjatyöhön mitä purjehduksen eteen on tehty.”
Mitä terveisiä lähettäisit nuorille purjehduksesta kiinnostuneille?
”Rohkeasti eteenpäin vaan. Ei tarvitse olla omaa venettä tai kauheasti rahaa. Kannattaa mennä lähimmälle pursiseuralle tutustumaan toimintaan. Useimmilla on erilaisia jollakouluja, eikä jäsenmaksu ole montaa kymppiä. Gastihommia voi miettiä, kun on saanut vähän osaamista ja kokemusta. Aina tarvitaan porukkaa mukaan kilpailuihin.”
