Tilaa
Testit

Työveneiden sukua – Sting 730 Fast Track

Vene, joka valmistajansa mukaan soveltuu mihin vaan. Paljon luvattu. Otimme koeajossa selvää, mihin norjalaiselta piirustuspöydältä lähtenyt Sting 730 Fast Track oikein soveltuukaan.

27.01.2020

KirjoittajaAri Inkinen

KuvaajaPasi Nuutinen

Stingillä on vahva napanuora paljon kehuttuihin Nordkapp-veneisiin, jo lähtien suunnittelijasta. Kummankin norjalaismerkin luoja on kuopiolaisen Bellan veneisiin, Aquadoriin ja Bellaan, mutta ennen kaikkea Flipperiin, vahvan jälkensä jättänyt suunnittelija Espen Thorup.

Sting kuuluu samaan yritysryhmään kuin Nordkapp. Veneet myös valmistetaan samassa tehtaassa Puolan Augustówissa. Liettuan, Valko-Venäjän ja Puolan rajojen kulmauksessa sijaitsevassa kaupungissa muuten valmistetaan myös Axoparit ja monia muita venemerkkejä.

Merkittävimmät eurooppalaiset veneilylehdet valitsivat Sting 610 BR:n kaksi vuotta sitten omassa kategoriassaan Euroopan Vuoden moottoriveneeksi.

Norjassa on aina arvostettu työveneistä ilmettä ottaneita vapaa-ajanveneitä. Se sopii norjalaisten käytännölliseen veneilyyn, jossa kliseisesti ajetaan vuonon rannalta toiselle naapuriin tai läheiselle matalikolle juksaamaan turskaa. Käytännöllisyys on pitkään ollut leimallista sikäläisille veneille, ja Sting Fast Track on käytännöllinen vene.

Toiminnalliset avotilat

Sting 730 Fast Trackin kaltaiset suuren peräavotilan ja korkean, melko keulaan sijoitetun ajohytin omaavat veneet ovat yleisiä pitkin Euroopan länsirannikkoa.

Uudemmille tällaisille veneille on yhteistä epäkeskeisesti sijoitettu ohjaamo. Se onkin viisas ratkaisu. Näin kajuutan sisäleveydestä tinkimättä on saatu luotua leveä ja turvallinen kulkutie perästä keulaan.

Perän avotila on avara varsinkin, jos sitä ei täytä ylimääräisillä sohvilla. Tässä onkin yksi Sting Fast Trackin poikkeavuus moneen kilpailijaansa. Vene on myytäessä lähes tyhjä taulu, jonka ostaja täyttää haluamallaan: pidetäänkö pelkistettynä yhteysveneenä, lisätäänkö retkivarustelua vai painotetaanko kalastuskäyttöä? Sting antaa kaikkeen tähän hyvät edellytykset lisävarustelistallaan.

Lue koeajo Vene-lehdestä 11/2019

Sting 730 Fast Track

Hinta alk. 42 000 €

Kokonaispituus 7,33 m, leveys 2,58 m, paino 1 660 kg (vene), kantavuus 8 henk./1 000 kg, moottoritehoalue 150–200 hv, pa-säiliö 195 l, CE-luokka C.

Koeajoveneen hinta 61 700 €

Suunnittelu Espen Thorup, valmistaja Mirage Boats, Augustów, valmistusmaa Puola, valmistuttaja Sting Boats

Vakiovarusteet mm. uimatikas, kuljettajan kattoluukku, hydrauliohjaus, tyynysarja, antifouling-maalaus, kiinnitysvarusteet, st. tuulilasinpyyhin.

Lisävarusteet mm. uimatasot 1 050 €, keulapotkuri 3 200 €, keulapotkurin joystick avotilaan 320 €, Waeco-jääkaappi 42 litraa 1 470 €, kaasukeitin 100 €, kompassi 90 €, Wallas 800 -liesi 2 050 €, lämpökansi lieteen 590 €, kemiallinen wc 310 €, sähkö-wc ja septitankki 2 080 €, Fusion-stereot 900 €, knaapit keskiveneeseen 120 €, rst-kaiteet perään 380 €, perkauspöytä 2 390 €, paapuurin kattoluukku 950 €, lisäistuin avotilaan 695 €, klaffipenkki avotilaan 1 980 €, Lectrotab-trimmitasot 1 800 €, painevesi (10 l) ja pesuallas 560 €, painevesi (42 l) pesuallas ja ulkosuihku 1 100 €, ulko-ohjaus 2 250/3 850 €, paapuurin tuulilasinpyyhin ja huuhtelu 425 €, kaksiakkujärjestelmä 315 €, ajokuomu 1 617 €, Webasto-lämmitin 3 200 €.

Myynti Frydenbo Marine

Lue myös nämä

X