Tilaa
Uutiset

Turussa keulat kohti kesää

20.10.2011

KirjoittajaKiti Westerback

Taina Parko-Luotonen 

Turun Venemessut avaa ovensa perjantaina 21.10. esitellen ensi kesän unelmia veneilyn ystäville.

Kolmipäiväinen messutapahtuma Turun Messu- ja Kongressikeskuksessa järjestetään jo kahdeksannen kerran.

Venemessuilla on tänä syksynä muhkea moottorivenepuoli, mm. uusi versio suositusta Buster XL -veneestä. Esillä ovat tietysti venevarusteet moottoreista kuomuihin.

Messulaiturit täyttyvät tällä kertaa myös purjeveneistä.

Näyttelyn kallein vene on Sealine 42, jonka hinta on 515 000 euroa.

Syysostajan edut houkuttelevat

Turun Venemessut Suomen ainoana syksyisenä sisähallinäyttelynä esittelee tulevan kauden uutuudet ja veneet hyvissä ajoin. Syksyn messuedut kiinnostavat veneostajaa. Niin näytteilleasettajien kuin kävijöidenkin kannalta syksy on ihanteellinen aika veneen hankinnalle.

Keväisin veistämöillä ja varustelupuolella on ruuhkaa ja vesillelasku tapahtuu pääsääntöisesti ostojärjestyksessä. Syksyinen ostoajankohta suosii ostajaa myös usein hinnaltaan. Ajankohta antaa aikaa myös varustelun pohdintaan ja täydennyksiin.

– Moni näytteilleasettaja tarjoaa messuetuja, joita on ensimmäistä kertaa koottu myös messujen nettisivuille, kertoo projektipäällikkö Lisa Savola.

Venemessujen ohjelmassa voi tutustua tänä vuonna myös ruskapurjehdukseen. Syksyinen saaristo tarjoaa erinomaisia ja kauniita käyntikohteita.

Turvallisuus on yksi messujen keskeisistä teemoista. Millainen on turvallinen vene, ja miten oppii itse ottamaan huomioon turvallisuusseikat? Liikenteen turvallisuusvirasto Trafi on mukana messuilla kertomassa.

Taina Parko-LuotonenFregatti päätyi puukkoon

Joku saattaa lähteä venemessuilta kotimatkalle harvinainen keräilypuukko tupessaan.

Pohjoismaiden puukkomestari 2011 ja maakuntien parhaaksi valittu Antti Jaakkola tulee messuille.

Hänellä on mukanaan mm. harvinaisuus fregatti St Nikolain hyttipuusta tehty puukko.

Puukko myydään eniten tarjoavalle messujen aikana.

Aukioloajat:
Perjantaina 21.10. klo 12 – 19
Lauantaina 22.10. klo 10 – 18
Sunnuntaina 23.10. klo 10 – 17

Lisää herkkupaloja tulossa Kuvat-osioon

Lisätietoja

 

Lue myös nämä

X