Tilaa
Jutut

Tulikettu purjehtii jälleen – Ensimmäiset harjoitukset pidetty

Vene on vesillä, ensimmäiset harjoitukset pidetty ja Tulikettu Racing -projekti kurssissaan. Kertaalleen menetetyksi pelätty vene tähtää nyt ensi kesän Fastnet Raceen.

13.11.2022

Kirjoittajapasi nuutinen

”KYLLÄ on koko miehistöllä hymy huulillaan”, kertoi puhelimella Gosportin laiturilta tavoitettu Arto Linnervuo lauantai-iltana 12. marraskuuta.

Tuliketun pitkä korjausurakka on saatu valmiiksi ja vene laskettiin vesille edeltävän keskiviikkona. Perjantaihin asti sitä varustettiin valmiiksi miehistölle, joka heti viikonloppuna alkoi kuromaan kiinni muiden tiimien etumatkaa harjoitusmäärissä.

Niissä jäätiin jälkeen, kun Tulikettu jouduttiin jättämään ajelehtimaan yksin Atlantille huhtikuussa sen törmättyä tunnistamatta jääneeseen esineeseen. Uskomattomasti vene löytyi Portugalin edustalta kesäkuussa ja saatiin pelastettua korjattavaksi.

Lähempikään tutkinta ei ole antanut vihjettä törmäysesineestä. Se jää ikuiseksi arvoitukseksi, Linnervuo sanoo, eikä halua enää arvailla asiaa. Tärkeintä on, että vene on nyt kisakunnossa.

”Vetolaite ja moottoripeti irrotettiin ja koko sen alue laminoitiin uudestaan”, Linnervuo kertoo. Sisälle tarkistettiin ja uusittiin kaikki laitteet ja asennukset, joita kuukausien kelluminen vedellä täyttyneenä oli vahingoittanut. Lisäksi tehtiin joukko pieniä korjauksia ja parannuksia, joita 5 000 mailin harjoittelun aikana ennen haveria oli huomattu.

Nyt tiimi keskittyy tuleviin kisoihin.

”Tänään teimme radan, jossa pääsimme ajamaan kaikkia tuulensuuntia. Purjegarderoobi käytiin kokonaan läpi, keulapurje vaihdettiin varmaan kymmenen kertaa”, Linnervuo sanoo päivä treeneistä.

”Keräsimme paljon dataa illalla möyhittäväksi, jotta tiedämme, mitä huomenna pitää ja voi tehdä paremmin.”

Ensimmäinen tavoite on Trans Atlantic Race Lanzarotelta Grenadalle helmikuussa. Sen jälkeen Tulikettu osallistuu ainakin Caribbean 600 -kisaan ja muihin regatoihin alueella. Päätavoite kaudelle on Fastnet heinäkuussa, joten ennen sitä Tulikettua tuskin Suomessa nähdään.

Ennen pitkää kuitenkin, sopii toivoa. Tulikettu Racing on tämän hetken kunnianhimoisin suomalainen kisahanke, joka hakee RORC-kisan voittoa puhtaasti sinivalkoisella joukkueella. Itse pursi, Infiniti 52 on erittäin moderni, alusta asti kantavia foileja hyödyntämään suunniteltu Off-Shore -kisapursi. Miehistö koostuu Xtra Staerk Ocean Racing Societyn jäsenistä kipparinaan ja projektin vetäjän Arto Linnervuo.

Jo se, että näin ultramodernin pursityypin ensimmäiseksi kisamiehistöksi on valittu suomalainen joukkue, on tunnustus kilpapurjehduksemme tasolle.

Lue myös nämä

X