Tilaa
Huolto

Telakoinnin ja talvisäilytyksen vakuutukset

10.05.2010

KirjoittajaVENE 9/06 Heikki Juuri-Oja

Vakuutusyhtiöistä kerrotaan, että venevakuutus korvaa yleensä muun muassa telakoinnin aikaiset varkaus- ja ilkivaltavahingot, palovahingot sekä myrskyvahingot. Vakuutuksiin kuuluu myös vastuuvahinko, joka korvaa veneenomistajan tuottamuksen kautta muille aiheuttamat vahingot.

Sen sijaan korvaus saatetaan kokonaan evätä, jos esimerkiksi talven aikana pressun päälle kertynyt lumi aiheuttaa vahingot. Vastaavasti jäätyneen veden moottorille tai veneelle aiheuttamia vahinkoja ei yleensä korvata.

Heikoilla vakuutuksenottaja on myös silloin, jos telakointilaitteet pettävät lahonneen puun takia tai parraslistaan tuetut parrut kaatuvat keväällä maan routiessa. Veneestä varastettuja esineitä ei korvata, jos ne eivät olleet lukituissa tiloissa tai kiinteästi asennettuja.

Ammatikseen veneitä nostavilla yrittäjillä on yleensä ns. nostovakuutus, joka korvaa yrittäjän tekemät selvät virheet. Nostovakuutus ei kuitenkaan ole pakollinen, joten sen olemassaolo kannattaa varmistaa nostajalta ennen telakointia.

Veneen omistajan velvollisuus on kertoa nostajalle, missä kohdalla veneen pohjassa on esimerkiksi purjeveneen perävetolaite tai mistä kohtaa potkuriakseli alkaa. Myös isokokoisten antureiden paikka on hyvä tietää. Näiden tietojen perusteella nostaja osaa sijoittaa liinat turvalliseen kohtaan.

Alan yrittäjät kertovat, että usein tieto vaarakohdista on heille hyödyllisempi kuin veneenomistajan oma näkemys liinojen oikeasta paikasta.

Veneseuroilla ei yleensä ole vakuutuksia, joilla pyrittäisiin kattamaan telakka-alueella mahdollisesti sattuvia vahinkoja tai varkaustapauksia. Vastuun kantaa omalta osaltaan kukin veneenomistaja.

Tilanne on sama, kun vene jätetään talvisäilytykseen alan yritykseen. Niillä ei yleensä ole minkäänlaista vakuutusta, joka kattaisi vahingot tai ilkivalta- ja varkaustapaukset.

Lähes poikkeuksetta yritykset edellyttävät veneen omistajalta vakuutusta, joka kattaa myös palovahingot.

 

Lue myös nämä

X