VOR-kilpailun toisen osuuden ensimmäinen viikko alkaa täyttyä.
Neljän kärkiveneen keskinäinen ero on vajaat 10 meripeninkulmaa.

Järjestäjät ovat lisänneet tieokoneohjelmaan virtuaalisen reittipisteen, jotta satelliittiseuranta antaisi todellisemman kuvan veneiden sijoittumisesta. Reittipiste ei kuitenkaan ole ratamerkki, joka miehistöjen tulisi kiertää.

Myötäisessä on purjehdittu koko matka Lissabonista, ensin reippaassa tuulessa, joka kuitenkin nyt on keventynyt ja muuttunut epävakaisemmaksi sitä mukaa kuin päiväntasaajan tyyntä aluetta eli doldrumsia lähestytään.

Johto on vaihtunut monta kertaa, osaksi johtuen siitä, että enemmän etelään suunnanneet veneet ovat seurannassa olleet paremmassa asemassa kuin läntiset veneet.

Tällä hetkellä kiinalainen Dongfeng on siirtynyt johtoon ja Scallywag sekä Turn the Tide on Plastic ovat kärkijoukkoa hieman perässä.

Dee Caffarin TTOP-vene oli noin 60 mailia kärkivenettä jäljessä, kun kippari päätti siirtyä ”häivemoodiin”. Veneiden sijaintitiedot tulevat neljästi vuorokaudessa, mutta ”stealth modessa” olevan veneen sijainti pidetään muilta salassa kolmen sijaintiraportin ajan. Tämän päätöksen kipparit voivat tehdä kerran jokaisella osuudella, jos haluavat salata jonkin taktisen reitinvalinnan kilpailijoiltaan.

Veneet ovat jiippailleet ahkerasti ja pysyneet poissa sekä Madeiran että Kap Verden saarten tuulivarjoista.

Vestasin viisinkertainen maailmankiertäjä Tony Mutter sanoo, että tällä hetkellä yritetään kiertää Afrikan rannikolta pitkälle valtamerelle ulottuvaa heikon tuulen aluetta. Harvat ensikertalaiset ovat päässeet veneiden rattiin kovassa tuulessa, mutta Brunelin Peter Burling ja AkzoNobelin Martine Grael ovat jo päässeet näyttämään taitojaan.

”Aallot ovat korkeat, mutta tämä on kuin ajaisi 49eria 25 solmun tuulessa, ei suurempia eroja”, Martine totesi alkumatkalla.

(katso tilanne)