Tilaa
Jutut

Tapio Lehtistä juhlittiin kuin voittajaa – Ensimmäiset päivät maissa ovat olleet melkoista pyöritystä

Kysymyksiin tulevista purjehduksista Tapio vastaa mielellään. ”Asteria pitää ensin purjehtia Suomeen ja kutosen MM-kisat on kesällä.” Jutun kuvissa Tapio esittelee venettään matkan jälkeen ennen siivousta.

22.05.2019

Kirjoittajaja kuvat Ari Ikinen

On kulunut runsaat kaksi päivää siitä, kun Tapio Lehtinen purjehtii Golden Globe Racen maaliin Les Sables d’Olonneen. Enää askel ei kuivalla maalla horjahtele, ja muutenkin mies on rannassa kuin kotonaan. 322 vuorokautta kotina oli 11-metrinen purjevene, Asteria.

Lehtisen saapuminen oli loppujen lopuksi spektaakkeli, jollaisia varataan voittajille. Se oli spektaakkeli ansaitusti, sillä Tapio Lehtinen on voittaja.

Iltayhdeksältä maalilinjalla oli parikymmentä venettä vastassa, vaikka purjehtija itse epäili, ettei vastassa olisi kuin perhe; että hänen pitäisi mennä paikalliselle bensa-asemalle ilmoittamaan, että minäkin sitten tulin. Sumutorvet örisivät ja hurraahuudot kaikuivat, kun vastaanottajat juhlistivat maalinjan ylitystä.

Välittömästi maalilinjan jälkeen veneeseen nousi lähin perhe, vaimo Viivi ja lapset Silja ja Lauri. Jälleennäkeminen liikutti vastaanottajia yhtä lailla kuin Tapiota itseään. Yksitoista kuukautta on pitkä aika olla erossa; yksin, muttei yksinäinen, kuten Lehtinen asian itse ilmaisi.

Kun järjestäjien kumivene oli ottanut Asterian hinaukseensa, oli aika avata samppanja. Osansa siitä sai myös ”vanha rouva”, joksi Lehtinen oli veneensä nimennyt. Sen jälkeen hän kiipesi mastoon. Viimeistään tässä vaiheessa yleisö ymmärsi, että mies ei tullut maaliin viimeisillä voimillaan, vaan voimissaan. Yksi vastaanottajista totesikin, että ”Tapio vaikuttaa siltä kuin olisi purjehtinut Hangosta Helsinkiin”.

Kuva aukeaa suuremmaksi klikkaamalla. © GGR

Vierailu kuiville nostetussa veneessä kuitenkin kertoo, että matka on ollut kohtalaisen paljon pitempi. Itse asiassa noin 30 000 meripeninkulmaa pitempi. Viimeistään tutustuminen Tapio Lehtisen lokikirjaan, radiolokiin ja satoihin sijaintilaskelmiin, joita hän on matkan edetessä neljän tunnin välein tehnyt osoittavat, että kaukaa on tultu, vaikka lähtöpaikkaan päädyttiinkin.

Matkan jäljet näkyvät

Tapio kiittelee venettään hyvinkin vuolaasti. Vaikka matkan varrelle osui monenlaisia vaikeuksia ja harmeja, niin vene on hänen mukaansa toiminut moitteetta. Muun muassa suomalaisvalmistajan purjeet saivat häneltä erityistä kiitosta. Venekin on päällisin puolin lähes uuden veroisessa kunnossa.

Purjehtiminen itsessään sujui hyvin. Ongelmista kertovat lähinnä pois pestyjen hanhenkaulojen jättämät valkoiset rinkulat mustassa antfouling-maalissa. Hanhenkaulat olivatkin matkan ehkä turhin ongelma. Se olisi vältetty maalaamalla vene Ranskassa, jossa antifouling-maalien käyttörajoitukset etenkin Atlantin rannikolla  ovat merkittävästi lievemmät kuin Itämerellä. Eräiden arvioiden mukaan Tapio menetti niiden vuoksi aikaa vähintään kuukauden.

Myös moottorin toimimattomuus ja erinäiset sähkön tuoton ongelmat tekivät matkasta hankalamman kuin olisi ollut tarpeen.

Kaikki ongelmat kuitenkin osoittivat myös, miten sisukas purjehtija Tapio Lehtinen on. Epäilemättä jossain vaiheessa mieleen on tullut lopettaminen, mutta hän jatkoi. Purjehtiminenhan sujuu myös sähköttä ja etenkin ilman moottoria.

Nyt kuitenkin Tapio Lehtinen on maalissa. Kuten Sir Robin Knox-Johnston totesi, myös Tapio Lehtinen on voittaja, vaikka tulikin maaliin vasta viidentenä. Sillä hän tuli maaliin. 18:sta kisaan startanneesta 13 joutui keskeyttämään. Monet tapahtumat kisan aikana osoittivat, että varsinaisesta huvipurjehduksesta ei ollut kysymys.

Pari ensimmäistä päivää maissa ovat olleet Lehtiselle melkoista pyöritystä. Uteliaita ja onnittelijoita on riittänyt ja myös media on vaatinut osansa miehestä. Ehkä meren rauhaa olisi jaksanut vielä.

Kuten Tapio itse asian ilmaisi, ”päivää ennen maalia tuntui, että tässä se sitten oli.”

Kysymyksiin tulevista purjehduksista Tapio vastaa mielellään.

”Asteria pitää ensin purjehtia Suomeen ja kutosen MM-kisat on kesällä.”

Sen sijaan kysymys osallistumisesta kolmen vuoden päästä alkavaan uuteen Golden Globe -kisaan vaientaa miehen. Mielikuvaksi jää, että osallistuminen hieman polttelee. Nythän kilpailu loppui melko varhaisessa vaiheessa, kun hanhenkaulat estivät nopean purjehtimisen.

Tältä näytti reissun jälkeen Asterian sisällä ennen suurempaa siivousta.

Pienen kirjahyllyn vuoksi matkalukeminen on syytä valita huolella.

Näin Lehtinen varmisti, ettei lennä sängystä myrskyssäkään.

Viimeinkin matkaa vaikeuttaneet hanhenkaulat saivat kyytiä.

Lue myös nämä

X