Ääni särkyi, kun Tapio Lehtinen aloitti lehdistötilaisuutensa Lauri Viidan Betonimyllärillä. Purjehtija paikkasi tilannetta tutulla huumorillaan.
”Minulla on tämä nyt vain lapulla, kun itse kirja meni Asterian mukana meren pohjaan.”
Tiistain tilaisuus kuvasti hyvin Lehtisen poikkeuksellista suosiota. Yli 20 median edustajaa vastaa paikalla purjehdusta koskevassa tapahtumassa on jokseenkin ennenkuulumatonta Suomessa. Kotimaahan Lehtinen palasi jo sunnuntaina, mutta vastaanotto oli varattu vain läheisille.
Aluksi käytiin läpi tapahtumia Golden Globe Race -kilpailun startista lähtien. Lehtinen jakoi kiitoksia ensimmäisen reittivalinnan onnistumisesta Galiana-tiimin Lassi Liimataiselle ja pojalleen Lauri Lehtiselle. Samaan suuntaan lähti vain Ranskan Damien Guillou, ammattipurjehtija tukenaan suuri meteorologien taustatiimi.
”Näyttää siltä, että Guillou ja minä saimme parhaat ohjeet.”
Lehtinen purjehti kärjessä Simon Curwenin kanssa ohi Kanarian ja doldrumeille asti. Sitten britti valitsi läntisemmän reitin ja on pitänyt johtoa siitä asti. Omaa reittiään Lehtinen perusteli Kanarian saarten tuulensuojalla.
”Se ulottuu yllättävän pitkälle. Sitä väistääkseni koetin pysyä Fuerteventuran ja Gran Canarian välisessä tuulitunnelissa, ilmeisesti vähän liian pitkäänkin.”
Vielä Kapkaupunkia lähestyessä Lehtinen purjehti käytännössä ilman ongelmia. Kun hän käynnisti moottorin ensimmäisen kerran sitten lähtölinjan ilmeni, ettei peruutusvaihde toimi.
”Mutta ei se haitannut, eteenpäinhän minä olin menossa.”
Kuten aina maata lähestyessä, purjehdus kävi raskaammaksi. Laivaliikenteen ja kalastusalusten varominen vaatii valvomista ja valppautta, kun GGR-kisassa navigoidaan 1960-luvun välineillä.
”Sekstantilla suunnistaessa jännittää aina, onko näkyviin tuleva maa se, mikä pitääkin”, Lehtinen huomautti.
Niinpä pakolliselle tarkistusportille Kapkaupungin edustalle saapuessaan Lehtisellä oli jo univelkaa. Sitä kertyi lisää, kun Asteria piti saada nopeasti pois Hyväntoivonniemen hankalien virtausten ja tuulten sekasotkusta hyvän sään aikana. Siihen Lehtinen käytti valtaosan kisassa sallituista 25 koneajotunnista. Kun Asterian purjeet saatiin taas vetoon ja veneen kurssi kohti etelää ja kunnon tuulia, takana oli 56 valvottua tuntia.
Unirytmi oli kuitenkin korjattu normaaliksi jo paljon ennen onnettomuushetkeä, Lehtinen vakuutti.
Viimeinen kuva Asteriasta Tapio Lehtisen pysähdyttyä tiistaina 8.11. Kapkaupungin edustalle 20 minuutin ajaksi. Hän jätti pysähdyksen aikana kisajärjestäjille kuvamateriaalia, kirjeitä ja ohjeita läheisilleen sekä seuraavaan OGR-purjehduskisaan osallistuvan Galianan tiimilleen toimitettavaksi. Kuva: Aida Valceanu, McIntyre Adventure/GGR
Pamaus herätti
Varhain marraskuun 18. päivän aamulla, noin 450 meripeninkulman päässä Etelä-Afrikan lähimmästä rannikosta, Lehtinen havahtui voimakkaaseen pamaukseen. Ei tärähdykseen, ei törmäykseen vaan ääneen. Vielä pujottautuessaan ulos meripunkasta Lehtinen arvioi jotakin rikkoutuneen kannella.
”Mutta kun laskin jalkani turkille, vettä oli polviin asti”, Lehtinen muistelee.
”Sekunnin ajan en voinut uskoa että tämä on totta.”
Lehtinen ei ole ainoa, jonka mielestä Asteria oli luultavasti huolellisimmin varustettu ja kunnostettu vene koko joukossa. Olihan se jo kerran kiertänyt reitin ja sen jälkeen oli korjattu jokainen havaittu vika, puute ja edes epäilyt sellaisista.
”Luotin Asteriaan sataprosenttisesti, sen piti olla vahva kuin panssarivaunu.”
Vettä kuitenkin tuli sisään ja paljon. Ilmiselvästi Asteria pysyisi pinnalla vain minuutteja. Kun Lehtinen oli pystyssä ja saanut heitettyä avotilaan pelastautumispuvun ja yhden hätävarustekassin, vettä oli jo napaan asti.
Ulkona Lehtinen laski vesille pelastuslautan ja sitoi sen kaiteeseen. Tarkoitus oli pysyä veneessä viimeiseen asti ja kerätä mukaan muut hätäpakkaukset. Mutta sisällä ei voinut enää mennä, eikä pakkauksia saanut ulkoa käsin repimällä irrotettua. Samalla Lehtinen huomasi, että lautta oli karkaamassa solmun irrottua.
”Se oli jo parin metrin päässä, joten tein valtavan tiikerinloikan lauttaa kohti kaiteen yli. En ihan tiedä mitä tapahtui, sillä mielestäni putosin veteen, mutta seuraavassa muistikuvassa olen lautassa sisällä.”
Tapio Lehtinen ehti pukeutua pelastautumispukuun ja napata mukaansa YB3-seuranta-viestintälaitteen ennen kuin hyppäsi pelastuslauttaan.Kuva: Markus Pentikäinen
Signaali sammuu ja löytyy
Tilaisuuteen etäyhteydellä osallistunut Golden Globe Racen pääjärjestäjä Don McIntyre kertoo, että meripelastuksen johtokeskuksessa päästiin varsin nopeasti jyvälle tapahtumista.
”Organisaationa olemme harjoitelleet paljon, samoin kaikki osallistujat.”
Tilanteesta osataan päätellä myös sen perusteella, mitä tietoa ja yhteyttä ei saada. Kun Asterian sijaintilähetin pimeni, johtokeskus alkoi tavoittaa Lehtistä hätälähettimillä. Viimein saatiin Lehtisen YLB3-lähettimen tekstiviesti.
”Se kuuluu pelastuslauttavarustukseen, joten päättelimme Asterian todennäköisesti menetetyksi ja Tapion olevan lautassa.”
Viesti sinänsä oli sekava, naurahtavat sekä Lehtinen että McIntyre.
”Minulla oli mukana noin 40 lukulasit, mutta ne jäivät kaikki Asteriaan. Kun näillä silmillä sitten koetti syöttää pientä tekstiä, se oli ihan tihrustamista”, Lehtinen kertoo.
Pelastusoperaatio käynnistyi heti. Lähimpänä olleet kilpakumppanit, Kirsten Neuschäfer ja Abhilash Tomy suuntasivat Lehtistä kohti ensin ja vähän myöhemmin lähin kauppalaiva, Hongkongin lipun alla purjehtiva Darya Gayatri.
Lehtinen kertoo, että olot lautalla olivat yllättävän hyvät.
”Lautan kellukkeessa olivat sen käyttöohjeet. Suurimmalla tekstillä oli lause Don’t Panic – Älä hätäänny. Kun luin sen, nauroin ensimmäisen kerran tapahtuman jälkeen.”
Sää pysyi kevyenä, seuraa tarjosivat albatrossit ja muut merilinnut. Lehtisen luottamus pelastukseen säilyi vankkana. Hän muistelee viimeistä lähtöä edeltänyttä yhteistä turvallisuuspalaveria.
”Nousin siellä pystyyn ja tietäen Donin kokemuksen ja osaamisen sanoin kaikille, että jos jotain tapahtuu, olemme parhaissa mahdollisissa käsissä. Sitä en kyllä kuvitellut, että niihin käsiin joutuisin juuri minä itse.”
Ensimmäisenä onnettomuuspaikalle ehti kilpakumppani Kirsten Neuschäfer Minnehaha-veneellään lauantaina 19.11.2022. Kuva: Anglo-Eastern Ship Management
Kirsten Neuschäfer pelastaa
Kun ensimmäisenä paikalle saapunut Kirsten Neuschäfer viimein sai Lehtisen poimittua veneeseensä Minnehahaan, Darya Gayatri oli jo niin lähellä, että pelastuslautta jätettiin veneen kyljelle. Neuschäfer ehti silti tarjoilla rommiryypyn ja suklaata ennen, kuin Lehtinen siirtyi takaisin lauttaan ja sen kautta laivalle.
Vaikka kaikki GGR-purjehtijat ovat tiivis yhteisö, Lehtinen on erityisen mieltynyt juuri Neuschäferiin. Siksi, että hän puhuu kohtalaista Suomea työskenneltyään pari vuotta Lapissa matkailuhommissa, mutta myös Neuschäferin poikkeuksellisen seikkailurikkaan elämänuran takia.
”Aivan uskomaton tyyppi”, Lehtinen herkistyy, kun Neuschäfer pääsee mukaan tilaisuuteen etäyhteydellä.
”Hei Tapio, oletko jo Helsingissä, menikö matka hyvin”, kuuluu suomenkielinen tiedustelu Eteläiseltä Jäämereltä.
”Luin juuri kirjasi, se on oikein mielenkiintoinen”, Neuschäfer jatkaa ja vakuuttaa ymmärtäneensä melkein kaiken, vaikka suomen-sanakirjaa ei veneen varustukseen kuulukaan.
Kysymykseen siitä, miten kilpakumppanin hengen pelastaminen on vaikuttanut hänen omaan mielialaansa, Neuschäfer vastaa mietteliäästi.
”En oikeastaan ole sen huolestuneempi kuin ennenkään. Mutta olen ajatellut sitä, kuinka nopeasti Tapio joutui jättämään veneen ja olen kyllä järjestellyt pelastautumistarvikkeita uudelleen siitä näkökulmasta.”
Tapio Lehtinen siirtymässä pelastuslautalta Kirsten Neuschäferin Minnehaha-veneestä rahtialus Darya Gayatriin. Kuva: Anglo-Eastern Ship Management
Tapio Lehtinen siirtyi paikalle tulleeseen Darya Gayatri -rahtialukseen, jonka kyydissä hän pääsi Indonesian Jakartaan.Kuva: Anglo-Eastern Ship Management
Ikävä Asteriaa
Kun onnettomuudesta on kulunut lähes kuukausi, Tapio Lehtinen puhuu siitä jo rauhallisesti. Välillä kuitenkin silmäkulmat näyttävät kostuvan. Kuten silloin, kun pitäisi arvioida, kumpi on suurempi pettymys: kisan keskeytys vai Asterian menetys?
Vastaus alkaa huokauksella. Kilpapurjehdukseen kuuluvat yhtälailla menestykset kuin menetykset, Lehtinen selittää. Jälkimmäiset voivat kirvellä pitkäänkin, mutta lopulta se loppuu.
”Ja nyt minusta tuntuu, että GGR:n kirvely on ohi.”
Asterian suhteen asia on toisin. Ollakseen purjehtinut 7-vuotiaasta asti, Lehtisellä on ollut aika vähän veneitä, hän huomauttaa. Suhde jokaiseen veneeseen on ollut intohimoinen ja vahva. Asteriaan vielä enemmän sen kanssa koettujen seikkailujen takia.
”Niin, että kyllä sen menetys sattuu”, Lehtinen toteaa ääni säröillen.
Onnettomuuden syytä ei saada ikinä selville, kun vene on viiden kilometrin syvyydessä. Tapauksen ainoa silminnnäkijä, Lehtinen itse, on toki asiaa pohtinut.
”Rehellisesti sanoen, en tiedä”, hän vastaa.
Yhden tai useankin läpiviennin pettäessä vettä ei olisi tullut niin paljon ja nopeasti. Kontti olisi luultavammin iskenyt keulaan ja mikä tahansa muu törmäys tuntunut täräyksenä. Pienemmän vuodon täyttämä peräosasto olisi tuntunut veneen asennossa jo aiemmin. Miekka- tai muiden valaiden hyökkäykset ovat tapahtuneet toisilla vesialueilla.
Silti kaikki nuo ovat mahdollisen rajoissa.
Tilaisuuden päätteeksi Lehtinen lukee toisenkin Lauri Viidan runon, Luomisen. Karun kauniissa tekstissä soljuvat yhteen tuulet ja pilvet, aallot ja albatrossit, meren ja graniittisten vuorten ikuiset voimat. Tällä kertaa karhea pala nousee kurkkuun kuulijoilla.
”Tämä on ihan samanlaista kuin Kap Hornin tai Uuden Seelannin kärjen katselu mereltä”, Lehtinen lopettaa.
Asterialla purjehtii kohti satamaa ylitettyään maalilinjan Les Sables d’Olonnen ulkopuolella 2019. Kuva: Vene-lehden arkisto
LUE MYÖS:
