Uutiset

Suomalaiset jahtaavat olympiapaikkoja Århusissa

Ensimmäiset Tokion maapaikat ovat jaossa Århusissa, jossa kilpaillaan olympialuokkien maailmanmestaruuksista 2.-12. elokuuta.

03.08.2018

TekstiJukka Hiiro

Purjehduksen olympialuokkien MM-kilpailut käynnistyivät torstaina Århusissa Tanskassa. Torstaina urakkansa aloittivat Finn- ja 470-luokat.

Torstain jälkeen Mikael Hyryläinen on sijalla 43, Oskari Muhonen 50, Tapio Nirkko 54 ja Waltteri Moisio 86. 470-luokassa Niklas Lindgren ja Matias Autio ovat yhden lähdön jälkeen 55:ntenä.

”Otin hyvän startin, mutta se ei auttanut, kun tuuli kääntyi. Vasemmalla olleet jäivät ensimmäisellä vastatuulella ihan hännille, enkä onnistunut sen jälkeen enää nousemaan”, Muhonen sanoo SPV:n tiedotteessa.

Perjantaina vuorossa ovat Laser-luokat, joissa suomea edustavat Laser radialissa Tuula Tenkanen, Monika Mikkola ja Erica Partanen. Laser standardissa ovat puolestaan mukana Kaarle Tapper, Nooa Laukkanen, Aleksi Tapper ja Fredrik Westman.

”Jo pari päivää on ollut odottava fiilis, joten on kiva päästä vihdoin kisaamaan. Toivon purjehtivani ehjän regatan”, Tenkanen sanoo SPV:n tiedotteessa.

Suomen tavoitteena on saavuttaa Århusista viisi maapaikkaa olympialaisiin. Kaikkiaan Århusissa jaetaan jopa 101 paikkaa vuoden 2020 olympialaisiin. Kilpailu päättyy 12. elokuuta.

Päivittyvät tulokset löytyvät järjestäjän sivuilta tämän linkin takaa.

 

Lue myös nämä