Uutiset

Silja Lehtinen keskittyy opintoihin, Wulff 470-luokkaan

11.10.2013

KirjoittajaKiti Westerback

Kari Hautala

Silja Lehtinen keskittyy jatkossa lääketieteen opintoihin ja perhe-elämään.

49erFX:n MM-kilpailut olivat Silja Lehtisen ja Mikaela Wulffin kauden päätavoite, minkä jälkeen he olivat päättäneet sopia jatkosta.

– Oli hienoa päästä purjehtimaan ulkomaisia tiimejä vastaan ja todeta, että olisimme olleet hyvässä vauhdissa kohti mitalikamppailua Riossa, iloitsee Silja Lehtinen.

Lehtinen totesi, että lääketieteen opinnot vaativat kuitenkin jatkuvasti enemmän panostusta, mitä pidemmälle ne etenevät. Näin tekee myös olympiaprojekti, jonka vauhti Rioon kiihtyy koko ajan.

– Asiaa läpikotaisin pohdittuani tulin viimein siihen tulokseen, että nyt on aika siirtyä uusiin haasteisiin. Olen onnistunut yhdistämään opinnot ja olympiapurjehduksen nyt kahdeksan vuoden ajan – vuorotellen. Takana ovat kahdet olympiakisat, neljän vuoden lääkisopinnot ja hurjasti hienoja kokemuksia, hän summaa.

Kesän purjehdusten ja kesäkuun lääketieteenharjoittelun perusteella näiden kahden yhdistäminen alkoi kuitenkin vaikuttaa liian rankalta urakalta.

– Mitalitaistelussa pysyminen vaatii niin paljon työtä, etten enää kokenut pystyväni antamaan purjehdukselle sitä, mitä se lopulta vaatisi.

Uusi 49er FX on ollut Lehtiselle luokka, jota hän on junioripurjehtijasta saakka odottanut olympialuokaksi ja jolle hän siksi halusi antaa mahdollisuuden. Päätöksen teko olympiadin alkuvaiheessa antaa myös Mikaela Wulffille aikaa ehtiä Rioon vielä toisessa projektissa.

– Tämä on ollut minulle todella iso päätös. On samaan aikaan haikeaa ja innostavaa vaihtaa uusiin kuvioihin. Olen saanut urheilulta mielettömän paljon, tämän kaiken ovat mahdollistaneet minulle upeat sponsorit ja yhteistyökumppanini. Olen saanut työskennellä mahtavien tiimikavereiden kanssa läpi purjehdusvuosieni. Erityiset kiitokset Silja Kanervalle ja Mikaelalle hienoista hetkistä. Olen todella kiitollinen kaikesta tuesta ja myötäelämisestä, mitä olen omilta taustajoukoiltani, lähipiiriltäni ja urheilufaneilta saanut. On ollut hienoa huomata, miten moni on elänyt niin vahvasti mukana kaikissa käänteissä, kiittää Silja Lehtinen.

Wulff tuttuun 470-luokkaan

Silja Lehtisen gastina 49erFX-luokassa purjehtineella olympiamitalisti Mikaela Wulffilla on jo selkeät suunnitelmat kohti Rioa. Wulff ehti harjoitella jo ennen FX-projektin aloitusta 470-olympialuokkassa Julia Toroin kanssa viime syksynä ja parin yhteistyö toimi mainiosti. Wulffilla on takanaan 470-luokasta aiempaa kilpailukokemusta lähes viisi vuotta ja vuonna 2007 saavutettu nuorten MM-pronssi, joten vene on ennestään Mikaelalle tuttu.

– Paljon nopeammin sujuvaa luokkavaihtoa ei voisi toivoa, kun uuden parin kanssa homma toimii, valmentaja on loistava ja vene tuttu, Mikaela Wulff kiittelee.

Toroilla ja Wulffilla ovat suunnitelmat jo pitkällä valmentaja Jocke Wileniuksen johdolla. Harjoituskumppaneikseen he saavat heti suomalaiset ja ruotsalaiset miespuoliset ”nepa”huiput.

– Olen todella innoissani tästä. Julia on todella lahjakas purjehtija ja olemme myös fyysisiltä ominaisuuksiltamme kuin luodut nepavenekunnaksi, Mikaela Wulff hymyilee.

Lähde: Suomen Purjehdus ja Veneily
Kuva: Kari Hautala

X