Tilaa
Uutiset

Shogun 43 – Ruotsin jännittävin pursi

Kun veistämö nimetään keskiaikaisen Japanin sotapäälliköiden mukaan, tavoitellaan värisyttävää jännitystä ja vaaralla leikkivää romantiikkaa. Ei turhaan, sillä niitä Shogun Yachtin purret todella henkivät.

16.04.2021

Kirjoittajapasi nuutinen

Ensin tuli Shogun 50, varsin peittelemättä haastajaksi Club Swan 50:lle. Harmillisesti veneiden suorat kohtaamiset ovat antaneet odottaa itseään. Silti nyt on tulossa uusi, 43-jalkainen Shogun, joka luvataan vesille vielä alkavan kesän aikana.

Suunnittelijat ovat jälleen isä ja poika, Håkan ja Oskar Södergren. Linjat ovat radikaalit. Keula on vahvasti negatiivinen, samoin varalaidat palteen yläpuolella noin puoleen väliin runkoa saakka. Palteen tasalla runko jatkuu leveänä avoimeen perään saakka, mutta laakea pohja kaartuu kaventamaan vesilinjaa, kun keveillä tuulilla ajetaan pystyllä veneellä.

Masto on tuotu kauas keulasta, jotta saaristossa nopeat manööverit takaavalle fokalle on saatu kunnolla kokoa. Kaksoisperäsimet ja -ratit ovat itsestäänselvyys, vinssivarustus on runsas sekä mitoiltaan että lukumäärältään. Kölin (2,7 m) evä ei ole äärimmäisen kapea, koska sillä on kannettavanaan yli 2,6 tonnin lyijybulbi, eli 42% koko veneen uppoamasta (6 330 kg).

Isopurjeen kooksi kerrotaan 65,0 m² ja fokan 53,8 m². Avotuulille varustettavien code0:n ja genaakkerin pinta-alat ovat vielä salaisuus.

Koko vene, masto ja puomi ovat hiilikuitua. Hieman ristiriitaista keveyden tavoittelulle on, että salonki ja kajuutat sisustetaan silti edustustasoon; ne voi toki riisua tosikisan ajaksi karummiksi.

Veneet rakentaa Linjettin veistämö Rosättra Bätvarv sekä joukko erikoisosaajia eri aloilta. Sikäli Shogun Yachts ei ole aito veistämö, vaan projektinjohtoyhtiö. Mutta ei niiden aitojenkaan shoguneiden maine siitä vähennyt, että antoivat varsinaisen sotimisen muiden tehtäväksi.

Lisätiedot Shogun Yachts

Lue myös nämä

X