Rekisteröityneet käyttäjät voivat päivittää polttoaineiden hinnat.

VENE 4/2007:

Kyläsatamia rakastavalle Aspö on yksi Saaristomeren mukavimmista paikoista. Täällä savustusuuni tupruttaa, sauna lämpiää ja haitarimusiikki soi kesäillassa. Vieraat otetaan sydämellisesti vastaan kolmen sukupolven voimin.

Tarkkailemme Aspön kyläsataman vilskettä ensin useita tunteja mereltä käsin. Saavumme nimittäin paikalle heinäkuun aamuna ja joudumme ”ottamaan jonotusnumeron” eli heittämään ankkurin lahdelle. On tuulinen aamu, ja kipparit odottavat kevyempää keliä.

Moni näyttää yöpyneen lahden etelärannan kallioissa. Partiolaisten satamakirjasta katsomme, että ankkuripaikkoja olisi myös saaren länsipuolella sekä läheisen Kungsön rannassa.

Tänään haluamme kuitenkin kovasti laituriin, koska edellisen yön keikuimme ankkurissa kunnon tuulessa ja syvä uni jäi vähiin. Iltapäivällä odottaminen viimein palkitaan. Ensin lähtee yksi vene, ja sen paikalle säntää pisimpään odottanut. Sitten toinen kippari saa tarpeekseen ”laiturin mittaamisesta” ja suuntaa merelle. Lähtö kestää hetken, koska ankkuri on saanut otteen kaapelista. Ajamme vapautuneeseen koloon melkoisessa sivutuulessa; onneksi useampikin roteva mies ottaa vastaan ja vahtii uusien naapureidemme laitoja.

Hyväntuulista hyörinää

Aspön satamassa on oikein viihtyisää. Punaiset rantavajat reunustavat puista laituria, yhteysaluslaituri jököttää lähellä. Silmä osuu nopeasti myös valkoisena hohtavaan kappeliin.

Asuinrakennukset ovat hieman kauempana, joten ei tarvitse pelätä häiritsevänsä kanta-asukkaita. Paikallisten kanssa saa kuitenkin helposti juttua aikaan, sillä he putsaavat verkkoja ja savustavat kalaa rannassa. Veneväki solahtaa siis helposti keskelle hyväntuulista arkihyörinää.

Täällä on kotoisen rauhallista, mutta ei siis museomaisen hiljaista. Vauhdista ja vipinästä pitävät huolta myös lapset. Pienimmät leikkivät ämpäreineen hiekkapohjaisessa rannassa, isommat viilettävät laumana pitkin saarta suurissa seikkailuissa.

Kala ja leipä toivat veneilijät

Suuntaamme heti ensimmäiseksi yhteen rantavajoista hankkimaan savukalaa illaksi. Samalla saamme ostaa perunoita, vihanneksia sekä saarella leivottua leipää ja sämpylöitä.

Luontopolulle emme tällä kertaa aio, mutta pienelle kävelylle kuitenkin. Kurkkaamme sisään tuoksuvien niittykukkien ympäröimään kappeliin. Sen ikkunoista näkee merelle lähes kaikkiin ilmansuuntiin. Ekumeeninen vapaaehtoisten työleiri rakensi kappelin 1950-luvun puolivälissä. Entinen oli tuhoutunut myrskyssä.

Munkintuoksu houkuttelee kahville lähellä satamaa sijaitsevaan kahvitupaan. Jäämme juttelemaan herkut leiponeen Marika Johanssonin kanssa, joka kehuu miehensä Toren siirtäneen tämän vanhan hirsirakennuksen sataman tuntumaan saaren toiselta puolelta.

– Isäni on kotoisin täältä Aspöstä. Itse synnyin Hangossa, ja muutin tänne noin 15 vuotta sitten, kun tapasin täältä olevan mieheni, Marika Johansson kertoo.

Perheessä on kolme lasta, jotka käyvät koulua Utössä. Koulumatka kestää yhteysaluksella pari tuntia. Marika Johansson työskentelee talvisin aamupäivät saman koulun keittolassa ja iltapäivän Utön kaupassa. Tore Johansson on töissä luotsilaitoksella, ja on sen vuoksi joka toisen viikon poissa kotoa.

– Turistibisneksen aloitimme kesällä 1995, kun olin jäänyt Viking Lineltä työttömäksi. Tore savusti kalaa ja kävi myymässä sitä veneilijöille lähisaarissa. He olivat ihastuksissaan ja kysyivät, että saisiko leipää. Niin aloin leipoa. Otin leipäkorini ja Tore kalalaatikkonsa, ja sitten sitä mentiin! Vähitellen ihmiset oppivat tulemaan tänne, Marika Johansson muistelee.

Nykyisin veneitä käy Aspön satamassa sesongin aikaan kolmisenkymmentä vuorokaudessa. Osa vain pistäytyy, osa yöpyy. Käydessämme laituriin oli ahtautunut 14 venettä ja yhteysaluslaituriin jokunen. Lisäksi kourallinen oli lahdella ankkurissa tai rantapuihin kiinnittyneinä.

– Veneilijöiden määrä kasvaa koko ajan. Moni kysyy, miksi emme rakenna ponttonilaituria ja laajenna. Mutta haluamme pitää tämän näissä puitteissa, säilyttää saaristoidyllin. Nyt ehdimme vielä puhua kaikkien kanssa ja kalastaa itse sen, mitä veneilijät haluavat ostaa, Marika Johansson toteaa.

Puhumme pitkään siitä, miten paljon työtä tarvitaan ennen kuin merestä nostettu kala on valmista myytäväksi. Apua Marika ja Tore saavat vanhemmiltaan. Kaiken kiireen keskellä Tore ajaa vielä taksivenettä ja Marika pyörittää pitopalvelua. Siikasoppaa voi ostaa heinäkuussa joka päivä, ja välillä ruokaa laitetaan ryhmille.

Saman viikon lauantaina saareen on tulossa hääseurue: morsian ja sulhanen kävivät saaressa veneellään edellisenä kesänä.

Haitari soi haikeana kesäiltaan

Illalla saamme saunassa hyvät löylyt, ja uimassakin käymme. Ranta kun on houkuttelevasti aivan vieressä. Lauteilla mietimme, että tässäkin saaressa olisi kiva vierailla talvipakkasilla. Yöpyä voisi saunan tai kahvituvan vierashuoneessa.

– Talvella täällä on hiljaista. Se on myös hienoa aikaa. Kaikilla vuodenajoilla on oma viehätyksensä, Marika Johansson kertoo.

Ympäri vuoden Aspössä asuu kymmenen henkeä. Johanssonien lapset ovat talvisin saaren ainoat.

– He ovat Aspön tulevaisuus, niin ainakin kovasti toivomme.

Kävellessämme venettä kohti kuulemme haitarin soittoa. Toren isä, Bruno Johansson on istahtanut tuttavien veneen kannelle soittamaan. Aspö on aina tunnettu pelimanneistaan. Kuuluisin on ehdottomasti edesmennyt ”Aspön Erik”, Erik Jansson.

– Monet tulevat tänne kuuntelemaan musiikkia. Tore ja Bruno Johansson sekä Timo Kirves soittavat usein. Monilla veneilijöillä on omat instrumentit mukanaan, ja välillä syntyy oikein kunnon orkesteri, Marika Johansson nauraa.