Ukkospilvi edessä, toinen takana. Molemmat lähestyvät vauhdilla. Laskemme purjeet ja mietimme taktiikkaa. Pitäisi kääntyä tiuhaan tikutetulle 2,4 metrin väylälle. Matkaa Kiilin satamaan on reilu maili. Uskaltaako lähteä pikkuväylälle vai onko parempi pysyä väljemmillä vesillä? Laskemme kirkkaiden salamoiden ja jyrinän välistä aikaa. Kristiinankaupunkiin kuuluvan Siipyyn kylän yllä räiskyvä ukkonen ei tulekaan kauemmas merelle, vaan suuntaa mantereelle. Takaamme tuleva jytinä sen sijaan lähestyy. Päätämme ajaa Siipyyn Kiilin sataman suojaan.
Kiilin laivanrakennusmuseoon
Väylä satamaan on erinomaisesti viitoitettu. Sataman puulaiturissa on kylkikiinnityksessä kaksi purjevenettä. Meille on tarjolla rivi poijuja, joista valita. Lopulta takanakin puhunut ukkonen säästää meidät. Rajun sadekuuron jälkeen vuorossa on tihkusadetta ja sitten jopa vähän aurinkoa.
Vieraslaituria ja peruspalveluita ylläpitää Kiilin kotiseutumuseo. Rannassa on punaisia venevajoja, 1900-luvun alusta oleva suuri kalasuolaamo sekä pieni laivanrakennusmuseo, joka esittelee puulaivojen rakennustekniikkaa ja seudun kunniakasta laivanrakennushistoriaa. 1700-luvulla Kiilin ja lähiseutujen talonpojat ryhtyivät rakentamaan laivoja, ja niin alkoi syntyä kuunareita, parkkeja ja kaljaaseja Suomen laivanvarustajille. Pelkästään ahvenanmaalaisille tehtiin 40 laivaa, ja yhteistyötä oli esimerkiksi kuuluisan Gustaf Eriksonin kanssa.
Aivan sataman vieressä on Kiilin iso kotiseutumuseo. Venevieraalle löytyy ravintolaa ja saunaa.
Kiilin kotiseutumuseossa on paljon muutakin nähtävää. Useamman hehtaarin alueella on kolmisenkymmentä rakennusta, jotka on siirretty lähiseudulta. Vanhimmat ovat 1700-luvulta. Rakennuksissa on esillä erilaisia teemoja kuten puhelimen historiaa ja vanha koululuokka. Osa on varakkaiden talollisten komeita taloja, osa vaatimattomampia kuten kalastajan tupa. Museolla on myös ravintola ja sieltä on mahdollista vuokrata sauna – tai savusauna, jonka lämmittäminen kestää kymmenen tuntia.
Kotiseutumuseon rakennukset on lähikylistä siirretty ja esittelee talonpoikaiskulttuuria laajasti.
Päivän huti: Högklubb
Jatkamme kohti pohjoista suojaisaa sisäväylää. Sekä manner että saaret ovat matalia ja vehreän metsäisiä. Päätämme käydä matkan varrelle osuvassa retkisatamassa iltapäiväkahvilla. Viime kesältä olevan satamajulkaisun mukaan entisessä luotsiasemassa olisi hotelli- ja tilausravintola. Paikan nimi on Högklubb eli Lotsklobben.
Ainoa merkki elävästä ihmisestä on kuitenkin vain sininen lippalakki pihamaalla. Arkkulaituri on vähän vinksallaan ja poijut parhaat päivänsä nähneet.
No, keitämme omat kahvit ja teemme voileivät saaristolaislimpusta ja savuahvenesta. Oikein hyvä vaihtoehto! Kyllä tässä laiturissa yöpyäkin pystyisi, mutta alun perinkin tarkoitus oli jatkaa Kristiinankaupunkiin.
Högklubb on ok taukopaikka mutta ei houkuttele yöpymiseen.
Pursiseura vai hotellinranta?
Mereltä tultaessa ensimmäisenä on Högholmen, paikallisen pursiseuran satama, jossa on myös vieraspaikkoja. Koska sieltä on kolmisen kilometriä keskustaan, jatkamme matkaa. Kaksi muuta satamaa sijaitsevat vastakkaisilla rannoilla.
Kaupungin laituri on länsipuolella, aivan keskustassa, upean puukaupunginosan ja palveluiden äärellä. Poijut ovat hyvät, mutta sähköä ja yleistä wc:tä lukuun ottamatta muita palveluita ei ole. Niinpä suuntaamme itäpuolelle Hotelli Kristiinan vierassatamaan ja kylkikiinnitykseen pitkään laituriin. Siellä on laiturilla kaikki tarvittava septin tyhjennys mukaan lukien.
Hotellin ravintola oli jo kiinni, mutta aamiaista saisi. Hotellin suihkut ja vessat ovat käytettävissämme. Tavallisesti veneilijän pakettiin kuuluisi myös yhteissaunavuorot. Käydessämme olivat terveysviranomaiset kuitenkin sulkeneet saunan, koska hotellissa oli paljon myös kansainvälisiä vieraita. Tiukka linja oli varmaankin viisas ratkaisu.
Hotelli Kristiinan aivan vieressä on suuri ruokakauppa, joten varastojen täydentäminen sujuu helposti. Matka kivisiltaa pitkin vanhaan kaupunkiin ei myöskään ole pitkä, ja kävelemme sinne parikin kertaa ihailemaan vehreää puistoa ja vuosisatoja vanhoja taloja. Hienoa, että eheitä kortteleita on säilytetty niin paljon.
Kaupunginlahden itäpuolella on Hotelli Kristiinan laituri.
Kaupunki on hiljainen etenkin sunnuntai-iltana. Ilmeisesti vain yksi ravintola on auki, ja se onkin sitten melkein täynnä. Menoa ja meininkiä edustaa kaksi nuorta miestä, jotka ajavat pääkatua muutaman kerran ohitsemme melkoista vauhtia – kumpikin omalla traktorilla.
Kauppias Casper Lebellin talo 1720-luvulta. Se on nykyään museo puutaloalueella.
Merimuseo, joka toimii entisessä purjeneulomossa ja vuonna 1837 rakennetussa talossa, on käydessämme valitettavasti kiinni. Pienen annoksen merenkulkua sivuavaa historiaa saamme kuitenkin vuonna 1700 valmistuneen Ulrika Eleonoran kirkon luona. Kirkontorni oli selvästi kallellaan länteen. Kaupungin turistiesite kertoo, että niin se on ollut alusta asti. Kyseessä ei ole vahinko tai rakenteiden pettäminen. Tutkijat ovat todenneet, että tornin rakentamisessa on käytetty laivanrakennustekniikkaa. Rakentajat päättelivät ilmeisimmin, että kapea torni kestäisi rannikon kovissa länsituulissa paremmin, jos se olisi vähän vino.
Ulrika Eleonoran kirkko eli ”Kristiinan-kaupungin Pisan torni”
Satamaesittely on julkaistu Vene-lehdessä 7/2021.
