Tilaa
Jutut

Salone Nautico Genova: Flipperin näytön paikka

Näyttely on Bella-Veneille tärkeä mahdollisuus esitellä mallistojaan yhtä lailla uusille jälleenmyyjille Välimeren maissa kuin veneilijöillekin. Tällä kertaa mallistoista on esillä ainoastaan Flipper kolmen veneen voimin uusi DC kärkenään.

06.10.2020

Kirjoittajaari inkinen

Kuvaajaari inkinen satu björn

Bella-Veneet Oy pähkäili pitkään Genovan Salone Nautico -näyttelyyn osallistumista. Kansainvälistymisen strategiakseen ottanut ja strategiaan sopivan Flipper 900 DC -mallin vastikään esitellyt yhtiö ei nähnyt kuitenkaan muuta mahdollisuutta kuin sanoa ”kyllä” siinä vaiheessa, kun näyttelyjärjestäjä vaati päätöstä.

Näyttely on Bella-Veneille tärkeä mahdollisuus esitellä mallistojaan yhtä lailla uusille jälleenmyyjille Välimeren maissa kuin veneilijöillekin. Tällä kertaa mallistoista on esillä ainoastaan Flipper kolmen veneen voimin uusi DC kärkenään.

Flipperin myyntijohtaja Ari Kuikka kiillottelee 900 DC -mallia Genovan Salone Nauticon avajaispäivänä. Flipper 900 DC, 900 ST ja 600 DC on saatu paikalle viime tipassa, näyttelyä edeltäneenä päivänä, ja viimeinen silaus annetaan yleisön jo hiljalleen löytäessä tietään laitureille.

Flipper-malliston lippulaiva 900 DC:n myynti on sujunut alkusyksyn aikana niin hyvin, että kaikki tuotantosuunnitelmassa olleet veneet on myyty. Vaikka yhtiössä osattiin odottaa hyvää tulosta, myynti on hieman yllättänyt kaikki.

Aivan tyytyväinen Ari Kuikka ei tilanteeseen ole, sillä kysyntää olisi selvästi enemmänkin. Toisaalta veneen suosioon ei voi olla tyytymätönkään.

”Meillä on selkeänä strategiana laajentua pohjoismaiden ulkopuolisille markkinoille Flipper keihäänkärkenä. Keski- ja Etelä-Eurooppa ovat nyt tähtäimessä. Nyt meillä alkaa olla sellaisia veneitä, joilla mennä näille markkinoille”, Kuikka näkee tilanteen.

”Flipperillä avattiin Australiassa vuosi sitten ja jonkin verran on oltu esillä Aasiassakin. Nyt sitten haetaan kasvua Etelä-Euroopasta. Muun muassa tämä vene lähtee näyttelyn jälkeen Espanjaan. Sikäläinen uusi jälleenmyyjä myi viime viikolla yhden veneen ja tilasi heti kaksi lisää,” kertoo Ari Kuikka huuhdellessaan viimeisiä pölyjä 900 DC:stä.

Bella-Veneille Genovan näyttely on tärkeä, sillä se on ainoa tilaisuus esitellä uutuuksia.

”Varsinkin kun Cannesin näyttely peruttiin, on tärkeä olla läsnä Genovassa. Uusien jälleenmyyjien on tärkeä nähdä tuotteet ja miksei ihmisetkin, jotka niitä heille myyvät”, Kuikka korostaa ulkomaisten näyttelyiden merkitystä.

Skandinaavisuus myy

Flipper 900 DC on vene, jonka varaan Bella-Veneet on asettanut valtavat odotukset. Flipperin uudistuvan malliston ensimmäisenä se näyttää tietä koko valikoimalle.

Ari Kuikka luottaa lujasti uutuuteen.

”Käytännössä vene esitellään vasta tässä näyttelyssä, mutta se on herättänyt jo kiinnostusta.”

Genovan kaltaisessa näyttelyssä esiin nousee voimakkaasti veneiden muotoilu. Etenkin tyylitietoisuuttaan korostavassa Italiassa veneiden yksi tärkeimmistä elementeistä on juuri muotoilu. Pohjoismaisen suoraviivaista ja tarkoituksenmukaista tyyliä edustava Flipper eroaa joukosta.

Ari Kuikan mukaan tämä ei kuitenkaan ole ongelma.

”Flipperin vahvuus paikallisiin kilpailijoihin verrattuna on esimerkiksi ajettavuudessa. Siinä se pärjää erinomaisesti. Mutta kyllä minä näen, että myös muotoilu on vahvuus. Flipper on modernin näköinen, siinä on selkeät linjat ja laatuvaikutelma on erinomainen. Skandinaavisuus vetoaa tiettyihin asiakkaisiin,” Kuikka vakuuttaa.

”Flipper on 10–15 prosenttia kalliimpi kuin esimerkiksi vastaavat ranskalaiset massatuotteet, mutta kyllä rahalle saa vastinettakin. Ja aina on asiakkaita, jotka haluavat maksaa sen eron saadakseen veneen, johon ovat tyytyväisiä.”

”Ei myöskään kannata tuijottaa vain veneen ostohintaa. Flipper näyttää hyvin pitävän arvonsa myös käytettyjen markkinoilla. Vaikka siitä maksaa sen kymmenen prosenttia enemmän, siitä yleensä myös saa kymmenen prosenttia enemmän myydessä,” Ari Kuikka muistuttaa.

Flipper ei kuitenkaan ole ainoa Bella-Veneiden mallisto, jolla maailman tai ainakin Euroopan valloitusta tavoitellaan. Flipper on tällä hetkellä ajankohtainen, mutta myös Aquadorilla tähdätään näille vesille. Aquador-mallisto tosin on jossain määrin jo vanhentunut, joten menestyäkseen Etelä-Euroopan kovilla markkinoilla mallistoa on uudistettava.

”Niin kuin hyvin tiedetään, malliston on uudistuttava ajoittain ja Aquadorin kohdalla se merkitsee malliston uudistamista jollain aikataululla,” myyntijohtaja Ari Kuikka lupailee.

Lisätiedot: Flipper Boats

Lue myös nämä

X