Tilaa
Jutut

RS Vision

03.05.2007

KirjoittajaVenelehti

rs_vision

 

RS Vision on monitoimivene mökki- ja opetuskäyttöön.

Se on huoleton ja kulutuksen kestävä. Veneessä on moderni takila, kokkapuomi ja genaakkeri, joka asettaa sopivasti haastetta tavalliselle retkipurjehtijalle.

RS Visionin on valmistettu rotaatiovaluna. Näin on saatu runko, joka on kevyempi ja vahvempi kuin lujitemuovivene. Vision painaa varusteltuna noin 140 kg, millä on merkitystä etenkin, kun venettä käsitellään rannalla.

Visionissa on hieno, Proctor/Seldénin Englannissa valmistama osatakila. Mastonhuippu on kavennettu ja vantteja voidaan säätää alhaalta ruostumattomien säätölevyjen avulla, kuten kevytveneissä yleensä. Takila on myös varustettu keulaharuksella, jonka ansiosta se pysyy pystyssä, kun fokka lasketaan kannelle. Fokka on asennettu rullalle, jonka säätököysi tulee kannen alla olevalle rapulukolle. Isopurjeessa on yksi reivi, joka kuitenkin tuntuu vähän turhalta. Mutta sitä voisi käyttää vaikka yksin purjehtiessa. RS Vision kulkee mukavasti trailerilla ja se on helppo rikata ja laskea vesille. Esimerkiksi kahden juniorin käsiteltäväksi se on kuitenkin raskas ja suurikokoinen, vanhempia tarvitaan apuna.

Purjehdimme Visionia 5-6 m/s luoteistuulessa. Minkäänlaisia hallintaongelmia ei ilmennyt. Puuskissa vene tuntui tukevalta, eikä vaatinut roikkumista. Sivukansien reunat on pyöristetty, joten niillä on mukava istua ja roikkua jalat remmeissä. Luovilla Vision liikkui mielestäni kohtuullista vauhtia ja pinnatuntuma oli kevyt. Vene on vakaa ja liikkeiltään rauhallisempi kuin pelkästään kilpapurjehdukseen tarkoitetut kevytveneet. Sivumyötäisellä vene kulki hyvää vauhtia ja lähti jopa liukuun.

RS Vision on fiksun tuntuinen päiväpursi, joka osoittaa, että kevyt- ja pienveneitä ahkerasti harrastavat britit osaavat asiansa. Vision sopii sekä perheen huvikäyttöön että pursiseuroille opetuskäyttöön. Avotilaan mahtuu esimerkiksi hyvin aikuinen ja pari junnua. Vene sopii siten alkeiskoulutusveneeksi. Pitemmälle päästyään juniorit vaativat kyllä jännittävämpää menopeliä.

Tekniset tiedot

Pituus 4,60 m
Leveys 1,75 m
Runkopaino 125 kg
Paino purjehduskunnossa 140 kg
Isopurje 9,0 m&³2;
Fokka 3,2 m&³2;
Genaakkeri 12,6 m&³2;
CE-luokitus C (rannikko)
Hinta 7 900 euroa
Suunnittelija Phil Morrison
Valmistaja LDC Racing Sailboats, Englanti
www.rssailing.com
Maahantuoja Oy S&S Products Ab
Hallimestarinkatu 9, 20780 Kaarina
puh. 0400 786 370
www.ssproducts.fi

Teksti: Kari Wilén
Kuva: Timo Utter

Tiivistelmä Vene-lehden 5/2007 jutusta

Lue myös nämä

X