Tilaa
Uutiset

Rauhallinen mielenosoitus Espoon valtuustotalolla

14.04.2015

KirjoittajaKiti Westerback

Espoo suunnittelee veneiden talvisäilytyksen siirtoa Ämmäsmetsän varastointialueelle Suomenojan rantarakentamisen tieltä. Eilen parisen sataa espoolaista ilmaisi mielipiteensä tästä kerääntymällä Espoon valtuustotalon eteen mielenosoitukseen.

Espoolaisten veneilijöiden etuja valvovan Säilytä veneilevä Espoo -yhteenliittymän kokoama mielenosoitus sujui todella rauhallisesti. Olisi mukaan enemmänkin väkeä mahtunut ja mahdollisissa seuraavissa mielenilmauksissa olisi hyvä antaa osallistujille toimintaohjeet. Nyt mielenilmaus meni suurimmalta osalta kadulla seisoskeluksi.

Valtuuston kokouksen alkaessa salin lehteri täyttyi venekansasta, jolloin salissa kenties näin vaalien alla oli valtuutetuilla välillä vaikeuksia pysytellä esityslistan aiheissa. Talvisäilytyksen siirto ei näet ollut asialistalla.

Espoon kaupungin mukaan Suomenojan venesataman tuleva käyttö liittyy Finnoon alueen kaavoitukseen, josta valtuusto tekee päätöksiä vuonna 2016 tai 2017.

Suomenojan satama-alue suljettu yleiseltä liikenteeltä

Espoon liikuntapalvelut poisti marraskuussa Suomenojan satamasta ajo-oikeuksia rajoittavan liikennemerkin. Näin syntyi sakkoautomaatti, sillä satamassa on siitä lähtien pitänyt noudattaa tieliikennelain kaikkia säädöksiä.

Eilen Espoo tiedotti, että Suomenojan venesataman liikennejärjestelyt palautetaan toistaiseksi ennalleen. Päätöstä perustellaan sillä, että päätöksenteko on kesken. Ennen päätöstä halutaan selvittää Suomen muiden vastaavien suurten pienvenesatamien ratkaisut.

Lue myös nämä

X