Kotimaan venekauppa kasvoi vuonna 2021 jo toista vuotta peräkkäin poikkeuksellisen vahvasti, kertoo Venealan Keskusliitto Finnboat.
Uusia vesikulkuneuvoja rekisteröitiin viime vuonna kaikkiaan yli 5 000 kappaletta. Purjeveneitä ensirekisteröitiin Suomeen tosin vain 23 kappaletta eli yksi kappale enemmän kuin edellisenä vuonna. Vertailun vuoksi uusia yli 10 metrin kokoluokan moottoriveneitä ensirekisteröitiin Suomeen 57 kappaletta.
Uusien purjeveneiden kauppa Suomessa näyttää viime vuosina vakiintuneen tälle noin kahdenkymmenen kappaleen tasolle, kun taas käytettyjen veneiden välitystoiminta on samaan aikaan muuttunut yhä enemmän kansainväliseksi kaupankäynniksi, mikä on mahdollistanut yhä useammalle vähän käytetyn purjeveneen hankinnan ulkomailta.
Kaikkiaan käytettyjen veneiden kauppa jatkui viimevuonna vilkkaana. Traficomin ylläpitämän venerekisterin mukaan veneiden omistajavaihdoksia kirjattiin yhteensä yli 28000 kappaletta ja niiden määrä pysyi edellisen vuoden tasolla. Poikkeuksellisen vahva kotimaan kysyntä on pitänyt käytettyjen veneiden kaupan jo kaksi vuotta peräkkäin yli 30 prosenttia korkeammalla tasolla kuin vuonna 2019.
Pienet moottoriveneet kysyttyjä
Vahvimmat kasvuluvut rekisteröinneissä nähtiin pienissä moottoriveneissä. Alle 5,5 m moottoriveneitä ensirekisteröitiin 2023 kappaletta, eli 14 prosenttia enemmän kuin edellisenä vuonna. Vuoteen 2018 verrattuna kasvu on peräti 42 prosenttia ja moottoriveneissä kokonaisuudessaankin 36 prosenttia.
Vaikka pitkän ajan trendinä onkin veneiden keskikoon kasvu, niin moottoriveneiden ensirekisteröintien kasvu vuosina 2018–2021 on ollut alle 9 metrin kokoisissa veneissä. 98 prosenttia vuonna 2021 ensirekisteröidyistä moottoriveneistä oli kooltaan 9 metriä ja alle.
Traficomin ylläpitämään venerekisteriin on merkittävä yli 5,5-metriset tai yli 20 hv moottorilla varustetut veneet. Finnboatin jäsenkunnan raportoima tukkutoimitustilasto kattaa myös muut kuin rekisteröitävät veneet ja korkeintaan 5,5 metrin kokoluokan moottori- ja pienveneiden toimitukset kasvoivat tukkutoimitustilastojen perusteella 45 prosenttia vuonna 2021.