Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Tilaa
Jutut

Purjehduspäivä 2022: Purjehduksen ensimaistiaiset luotsikutteri Pitkäpaadella

Elokuussa kuudennen kerran järjestetty Purjehduspäivä vei noin 40 aloittelijaa vesille kokeneiden kipparien matkassa.

19.10.2022

Kirjoittajaja kuvat Pasi Nuutinen

’ALOITETAAN vaikka niin, että tulette kaikki sieltä laiturilta tänne veneeseen.”

Kippari Marko Kantolan myhäilevä tervetulotoivotus lähtee todella perusteista liikkeelle. Kuusi uteliasta ja innokasta päivägastia laskeutuu varovasti Halkolaiturin graniittikamaralta purjeveneen kannelle.

Marko Kantola on kipparoinut Pitkäpaatta jo neljästi Purjehduspäivänä.

Keikkuuko se, mistä voi pitää kiinni, voiko tuohon astua?

Kansimiehistön Kalewi Karhula ja Veera Uski opastavat ja auttavat. Yli satavuotias luotsikutteri Pitkäpaasi on suunnilleen vakain ja vankin pursi, mitä kuvitella saattaa, joten tunnelma rentoutuu nopeasti.

Halkolaiturin laivoista Veera Uski on purjehtinut myös Jan Mayenilla. Atlantin hän ylitti espanjalaisella kuunari Atylalla.

Köydet irrotetaan ja Kantola tuuppaa veneen moottorilla kohti Kruunuvuorenselän avoimia vesiä. Miehistön selvitellessä purjeita nostovalmiiksi, kippari selittää sääntöjä: pelastusliivit on kaikilla päällä, silti putoaminen on kielletty, ja veneen kääntyessä pitää varoa kannen yli liikkuvaa puomia. Kaikkeen tekemiseen ja purjehdukseen saa osallistua, jos haluaa.

Ensimmäisenä toimeen tarttuu Mika Lehtovirta, kun lepuuttimia poimitaan kyljiltä roikkumasta. Vaimo Marin kanssa kesäisellä rantakävelyllä heräsi houkutus päästä kokeilemaan itse, millaista olisi olla mukana kimmeltävillä vesillä seilaavissa veneissä.

”Googlailin vähän aikaa ja löysin tiedot purjehduspäivästä”, Mika kertoo.

”Sitten löytyi myös Pitkäpaasi, joka oli kiinnostava historiansa takia.”

Ensimmäisen kerran purjehduspäivä pidettiin vuonna 2017. Idea pähkinänkuoressa on, että vapaaehtoiset kipparit ottavat ilmaiseksi kyytiinsä purjehduksesta kiinnostuneita. He saavat maistiaiset harrastuksesta käytännössä, turvallisissa käsissä. Mukana oli tänä vuonna 14 venettä Helsingissä, Oulussa, Turussa ja Paraisilla. Jos purjehduskärpänen puraisee, vieraita voidaan ohjata eteenpäin, mutta vähimmillään kaikki saavat viettää kivan päivän vesillä.

Juuri se on nytkin päällimmäinen odotus.

Kalewi Karhula kuuluu purren vakiomiehistöön, vaikka oli tänä kesänä mukana ensimmäistä kertaa.

Kankaat ylös

”Me päätettiin, että tänä kesänä kokeillaan kaikenlaisia uusia juttuja”, kertoo Emma Ailannevuo.

”Purjehdus on yksi niistä”, Jason Malin vahvistaa. Pitkäpaaden kaltainen perinnepursi oli vaihtoehdoista houkuttavin.

”On kiva nähdä ihan läheltä, miten täällä homma toimii”. Emma sanoo. Jason on samaa mieltä, mutta arvioi parhaaksi jättää itse työt ammattilaisten käsiin. He ovatkin juuri saaneet isopurjeen nostovalmiiksi, joten matkustajat siirtyvät ruffin päältä laidoille, kauemmas puomista. Paitsi Henna Seppälä, joka ponnahtaa mastolle Veeran avuksi.

Purje nostetaan kahdella fallilla, toinen kahvelin etu- ja toinen peräpäässä. Niiden hissaus vaatii yhteistä rytmiä. Sekä Kalewille että Veeralle kyse on kesän ensimmäisestä purjehduksesta Pitkäpaadella, mutta tahti löytyy nopeasti. Myöskään Henna ei ujostele karheaa köyttä paljaissa käsissä, vaan vetää oikeaoppisesti koko vartalon voimalla ja viimeistelee knaapisolmun Veeran katsoessa päältä.

Henna Seppälä avustaa Veera Uskia isopurjeen nostossa.

Pohdimme, onko Henna meriharrastaja vai -fiilistelijä, ja päädymme jälkimmäiseen. Parkanolainen sisämaan kasvatti on hurmaantunut suolaisista vesistä Helsinkiin asetuttuaan.

”Tuulet, maisemat, ne tuoksut ja kaikki, mitä on saanut katsella vain maista käsin: nyt pääsee niiden keskelle”, Henna hehkuttaa. Hän on ensimmäistä kertaa purjeveneessä. Ilmeen perusteella vaikuttaa siltä, ettei kerta jää viimeiseksi.

Kun myös fokka aukeaa ja purjeet saadaan vetämään, kippari Marko sammuttaa moottorin. Kaikille purjehtijoille tuttu maaginen hetki hiljentää koko seurueen hetkeksi.

Emma Ailannevuo napsii muistoja kännykkään, Jason Malin rentoutuu kannella.

Turhat mansikat

Äkkiä ympärillä on vain meren äänimaisema. Vene liukuu höyhenenkevyesti, tuuli hyräilee purjeissa, keula kohisee vaimeasti ja kyljiltä kuuluu laineiden laulua, kauempaa kantautuu lokkien kirkaisuja.

Klyyvarin nosto vaatii vielä köysien selvittelyä, mutta Kalewi saa kohta senkin vetoon.

”Seuraavassa kattauksessa kaikki menee kerralla oikein”, hän huikkaa lohduksi kipparille. Tämä on vasta ensimmäinen purjehduspäivän kolmesta reissusta. Lopuksi kaikki miehistöt ovat tervetulleet Pyysaareen illanviettoon, Kantola muistuttaa matkustajille.

Jännitys on lauennut lopullisesti. Jason loikoo mukavasti kannella.

”Joo, on tosi rento olo”, hän hymyilee.

Mari Lehtovirta oli ennen lähtöä hieman huolissaan meritaudista. Nyt kasvoilla on auvoinen hymy.

”Olen ollut pari kertaa purjeveneessä, mutta silloin ei niinkään purjehdittu”, hän kertoo.

Mansikoita ja skumppaa -tyylin reissuja?

”Juuri sellaisia”, Mari nauraa. Mika oli varannut tällekin purjehdukselle mukaan pari rasiaa mansikoita, mutta niitä ei kukaan muista kesäpäivän tarjotessa parastaan.

Frans Lehtovirta tähystää keulakannella ja valpastuu, kun veneen perästä kiirii sana, että halukkaat voisivat tulla ohjaamaan venettä.

”Mitä? Oikeasti? Joo, mielellään!”

Paikka pinnan vierestä löytyy. Marko Kantola opastaa kääntösuuntia ja purjeiden muodon tarkkailua. Muun liikenteen ja merimerkkien tarkkailun hän pitää omalla vastuullaan. Pitkäpaasi on ajoilta, jolloin laivat olivat puuta ja miehet rautaa. Frans huomaa heti, että pinnasta on syytä tarttua kaksin käsin. Hidasliikkeinen vene vaatii toisenlaista otetta ja ennakointia pysyäkseen vauhdissa kuin purjelauta, jolla hän on tänä kesänä ottanut tuntumaa vesillä liikkumiseen.

Myös Frans on mukana vähintään yhtä paljon juuri Pitkäpaateen kuin purjehdukseen tutustuakseen.

”Meri yleensä, mutta etenkin merellä liikkuminen ja sen perinteet kiinnostavat. Siksi myös perinnealukset.”

Frans Lehtovirta ottaa ohjausta haltuunsa kippari Markon opastuksella.

Liittyykö hän seuraavaksi itse osaksi purjehdusperinnettä, kysymys saa vastaukseksi naurahduksen. Ajatus omasta veneestä tuntuu aika suurelta harppaukselta ainakin äkkiseltään. Mutta kun kerrotaan, että purjehduksen voi aloittaa myös muiden veneiden miehistöissä pursiseurojen viikkokisoissa, sekä Frans että Henna Seppälä höristävät korviaan. Tietoisuus jatkuvasta gastipulasta ei selvästikään ole vieläkään kantautunut riittävän kauas seurojen laitureilta.

Kaikki hyvä loppuu aikanaan. Kun Pitkäpaasi palaa Halkolaituriin, maihin kapuava joukko valaa runsaita kiitoksia kipparille ja miehistölle.

”Niin ihanaa, että olisi voinut jatkaa ikuisesti”, hersyttelee Mari Lehtovirta. Silmät pyöristyvät hämmästyksestä, kun Mika nostaa kajuutasta esille mansikkarasiat.

”Ai, mutta nuo unohdin ihan kokonaan!”

Purjehdus on herkkua ilman lisukkeitakin.

 

Lue myös nämä

X