Pääset lukemaan sivustoa tämän mainoksen jälkeen.

Jutut

Porkkalan monenkirjava merihistoria koottiin kirjaksi

Tekijöiden mukaan historiateoksessa on myös uutta tai ainakin vähälle huomiolle jäänyttä tietoa Porkkalan seudun sodista ja meritaisteluista.

05.09.2020

KirjoittajaJukka Hiiro

Porkkalan monipuolisesta merihistoriasta on tehty kirja. Majakoiden ja luotsien Porkkala on tekijöiden mukaan ensimmäinen kirja, joka pureutuu alueen rikkaaseen merihistoriaan.

Lähtökohtana kirjalle on alueen kahden majakan historia, mutta niiden lisäksi teoksessa on mukana runsaasti aineistoa niin luotsauksesta kuin majakka- ja luotsiperheiden elämästä. Lisäksi luvassa on uutta, tai ainakin vähälle huomiolle jäänyttä historiaa Porkkalan seudun sodista ja meritaisteluista.

Ensikertaa kirjassa on myös koottua tietoa Porkkalan alueen haaksirikoista ja hykyistä, tekijät lupaavat tiedotteessa.

Kaikkiaan historiateoksessa on 304 sivua ja noin 260 kuvaa tai piirrosta. Se on julkaistu myös ruotsiksi nimellä Fyrar och lotsar i Porkkala. Kirjan taustalla on Suomen Majakkaseura ja kirjatyöryhmää on vetänyt Pekka Väisänen.

X