Tilaa
Uutiset

Pihlajasaaren ranta täynnä rakennusjätettä

03.10.2013

KirjoittajaKiti Westerback

PSS

Pihlajasaaren uimarannalla Helsingissä siivottiin eilen Pidä Saaristo Siistinä ry:n Marlin-projektin puitteissa.

Siivoustiimiä odotti yllättävä näky. Ranta oli täynnä oletettavasti rakennustyömailta peräisin olevaa jätettä.

– Vesilinja oli valkoisenaan pientä lasikuittusilppua, ja aiemmista siivouksista tuttua panoslankaa lojui hiekalla röykkiöittäin. Osasimme odottaa suurta roskamäärää, mutta 18 jätesäkillistä rakennusjätettä 100 metrin matkalta ylitti kaikki pahimmat odotuksemme, kertoo PSS ry:n projektipäällikkö Hanna Haaksi.

Helsingin kaupungin työntekijät siivoavat kesäkaudella uimarantaa säännöllisesti. Rannalta löytynyt roskamäärä on arvion mukaan noin kuukauden kertymä.

– Jäimme miettimään, kuinka tällaiset määrät lasikuitua ja muovia ovat saattaneet päätyä mereen, vahingossa vai tahallaan, pohtii Haaksi.

Keskiviikkoinen siivous oli vuoden lopussa päättyvän projektin viimeinen Pihlajasaaressa, ja kahden vuoden tulokset yhdeksältä kohderannalta kootaan yhteen tämän vuoden lopussa. Muut projektin Suomessa sijaitsevat kohderannat sijaitsevat Kotkassa, Raaseporissa, Turussa, Kaarinassa ja Paraisilla.

Marlin-siivouksia tehdään myös Ruotsissa, Virossa ja Latviassa. 1.9.2011 alkaneen projektin tavoitteena on tutkia Itämeren roskaantumista, mistä lähteistä roskaa tulee ja millaista mereen päätyvä roska on.

Lähde ja kuva: Pidä Saaristo Siistinä ry

 

Lue myös nämä

X