39. Päijännepurjehduksen myrskyisissä tuulissa ei vältytty vahingoilta.
Kisan aikana sattui muutamia yhteentörmäyksiä ja kaksi venettä kaatui.
Välillä hyvinkin tiukkaa kaksintaistelua käyneet Pohjantähti ja Auvo saapuivat maaliin lauantai-iltana. Voittajaksi selviytyi Pohjantähti, joka ylitti maalilinjan klo 21.57.
Pohjantähti miehistöineen purjehti parhaimmillaan huimaa 19 solmun vauhtia. Onnekseen vene selvisi varsinaisista myrskyistä purjehtimalla ukkosrintamien välissä. Häijyjä puuskia sen sijaan riitti.
Miehistö Tapani ja Matti Paatola kipparinaan Pentti Paatola kuvaili tilannetta maaliin päästyään tutusti ”Väsyneitä, mutta onnellisia”.
Ruori-palkinto meni siten Pohjantähdelle (JVS) ja Tallukkajahti Auvolle (HeiPS).
Kisassa elettiin dramaattisia hetkiä, mm. Ankanpoika 3 joutui keskeyttämään, kun etuharus katkesi ja masto kaatui, E-Scow pelastettiin luodolta ja Cosmic Rayn yksi miehistön jäsen vietiin sairaalaan hypotermian vuoksi. Vakavimmilta loukkaantumisilta vältyttiin.
Viimeinen vene saapui maaliin sunnuntaina klo 7.46.