Tilaa
Merimiestaidot ja turvallisuus

Onnettomuusanalyysi: Potkuri kasvojen edessä

Teppo Kolehmaiselle kalastus on yksi rakkaimmista harrastuksista. Harrastus oli koitua Tepon kohtaloksi, kun hän putosi veteen ja huomasi tuijottavansa veden alla veneensä potkuria. Mitä oikein tapahtui? 

23.08.2019

KirjoittajaJukka-Pekka Lumilahti

KuvaajaLiikennevirasto ja 123RF

Teppo Kolehmaisella on kaksi venettä. Isompi näistä, Starcraft merkiltään, hankittiin aikoinaan uistelua varten. Vuosien varrella Tepon aktiivisin uisteluinto on laantunut ja mielenkiinto on siirtynyt enemmän verkko­kalastukseen. Verkoille Starcraft ei ole käytännöllisin vene, joten sitä varten Tepolla on toinen, noin nelimetrinen Lohi-vene.

Vene on jo vanha, mutta tasapohjaisena lujitemuoviveneenä se on osoittautunut erinomaiseksi verkkojen laskemisessa ja nostamisessa. Kaksi vuotta sitten Teppo osti Loheen uuden 9,8 hevosvoiman Tohatsu-nelitahti­perämoottorin. Tällä yhdistelmällä Teppo lähti Oulujärven vesille maanantaina 9.7.2018 neljän aikaan iltapäivällä.

Helteinen Kainuun meri

Kainuun mereksikin kutsuttu Oulu­järvi on Suomen viidenneksi suurin järvi. Tepolle Oulujärvi on erittäin tuttu, sillä hänellä on ollut mökki järven rannalla jo 1970-luvulta saakka. 1990-luvun lopulla mökki muuttui perheen pysyväksi kodiksi. Vesille lähtiessään Tepon ajatuksena oli pyytää kuhaa, jota Oulujärvessä onkin runsaasti. Teppo nousi veneeseen ja veti Tohatsun narusta. Kylmänä moottori lähti hyvin käyntiin. Teppo suuntasi kohti peilityyntä järven selkää. Tappokytkintä hän ei käyttänyt, joten sen toinen pää roikkui vapaana moottorin alapuolella.

Vaikka matka verkkojen laskupaikalle ei kestänyt kauaa, Tohatsu ehti hyvin lämmetä käyntilämpöiseksi. Teppo tiesi siitä tulevan ongelmia, sillä moottori sai mahdollisesti liikaa bensaa, jonka vuoksi lämmin kone tulisi käynnistymään huonosti. Lohella liikkuessaan Tepolla on käytännön syistä aina yllään kellunta­takki. Verkkojen laskun yhteydessä kesän lämpö sai hänet kuitenkin riisumaan takin.

Paljon muita vaatteita Tepon ylle ei jäänytkään, sillä jalassa oli ainoastaan bokserit, ylävartaloa auringolta suojasi T-paita.

Onnettomuusvene nostettuna tapauksen jälkeen rantaan.

Käynnistyksestä järveen

Laskettuaan verkot Teppo asetti polvensa kohti takatuhtoa. Tohatsun kaasu­kahvaa hän käänsi reippaasti, jotta moottori käynnistyisi. Rivakka veto ja Tohatsu hyrähti käyntiin.

Samassa Teppo horjahti ja putosi moottorin vierestä järveen. Vedessä hän huomasi, kuinka tyhjänä kulkeva vene lähti hitaasti kaartamaan oikealle ja suuntasi hetken päästä suoraan kohti. ”Keuhkoihin ilmaa ja veden alle”, Teppo toimi vaistomaisesti.

Hetken päästä hän tunsi veden pyörteet yläpuolellaan, Lohi oli mennyt suoraan yläpuolelta. Pintaan tullessaan Teppo huomasi, kuinka veneen kaarto on jyrkentynyt. ”Se tulee jälleen päälle”, hän ajatteli ja sukelsi uudestaan. Jälleen vene meni Tepon ylitse, mutta veneen ympyrä pieneni entisestään. Kun se oli tulossa kolmannen kerran Teppoa kohti, hän ei jaksanut enää sukeltaa. Kuului pamaus veneen törmätessä Teppoon. Seuraava muistikuva hänellä oli, kun hän oli veneen alla huomaten katsovansa pysähtynyttä potkuria vain muutaman sentin päässä kasvoistaan. Tepon yllä ollut paita oli takertunut potkurin ympärille, ja moottori oli sammunut. Osa paidasta oli kuitenkin vielä Tepon päällä, eikä sen riisuminen veden alla onnistunut. Jaloillaan hän sai nostettua moottoria ylemmäs, ja moottori lukittui yläasentoon. Samalla Teppo sai päänsä pinnalle ja hän pääsi huutamaan apua, mutta ylös vedestä Teppo ei omin voimin päässyt.

Pelastus rannalta

Noin kilometrin päässä rannalla olleet ihmiset kuulivat Tepon avunhuudot ja lähtivät välittömästi apuun. Sami Korhosen päästessä ensimmäisenä paikalle hän huomasi apua huutavan miehen olevan vedessä ja että vedessä olleen miehen paita on takertunut potkuriin. Sami tunnistaa miehen lähistöllä asuvaksi Tepoksi. Pian Samin avuksi tuli kaksi muutakin venekuntaa, tällöin Tepon paita saatiin leikattua pois puukolla.

Teppo nostettiin omaan veneeseen ja vietiin kohti rantaa. Vielä rannassa Teppo jaksoi itse kävellä ambulanssille.

Ambulanssin ensihoitaja Mari Hentula tutki Teppoa ja ihmetteli tämän vointia: potkurista oli jälkiä hartioissa ja kaulalta ylös päähän oli neljä avohaavaa. Lisäksi Mari epäili kallonmurtumaa, joka sairaalassa vahvistuikin todeksi. Kaikesta huolimatta Teppo oli koko ajan tajuissaan. Vammoista huolimatta Teppo parani sairaalassa hyvin, eikä onnettomuudesta jäänyt hänelle pysyviä vaurioita. Sen sijaan yksin Teppo ei enää lähde vesille. Myös tappokatkaisijan hän kiinnittää jatkossa aina ennen moottorin käynnistämistä.

Tohatsun tappokatkaisija näkyy punaisena kaasukahvan juuressa.

Mikä aiheutti onnettomuuden?

Moottoria ei ollut huollettu huoltoliikkeessä oston jälkeen. Lämpimänä moottori oli huono käynnistymään, sen Teppo itse ajatteli johtuvan koneen liian rikkaasta polttoaineseoksesta. Jotta moottorin sai lämpimänä käyntiin, tuli sille antaa runsaasti kaasua. Moottorissa ei ollut sähkökäynnistystä, vaan se käynnistettiin narusta vetämällä. Käynnistymisen yhteydessä moottorin vaihde meni syystä tai toisesta päälle, Teppo horjahti ja putosi veteen.

Jälkeenpäin Tepon kavereiden tekemissä testeissä moottorin vaihdevipu kytkeytyi itsestään päälle, vaikka tällainen ei kunnossa olevassa moottorissa pitäisi olla mahdollista. Koska Teppo ei ollut kiinnittänyt perämoottorissa olevaa tappokytkintä itseensä, vene pääsi käynnistymisen jälkeen liikkumaan itsestään. Tyhjänä liikkuva vene kääntyi potkurin pyörimisestä johtuen vähitellen oikealle, kun kukaan ei ollut pitämässä moottoria suorassa. Lopulta moottori pääsi aivan reunaan saakka, jolloin myös veneen kääntösäde pieneni merkittävästi.

Henkilöiden nimet on muutettu yksityisyyden suojaamiseksi. Moottorin maahantuoja on ottanut moottorin tutkintaan mahdollisten teknisten vikojen löytämiseksi.

Lue myös nämä

X