Veneissä on perinteisesti montakin ongelmajätelähdettä – akkuja, öljyjä, liuottimia ja ennen kaikkea eliönestomaali. Uudet jätemääräykset asettavat vaatimukset niiden käsittelylle, eikä haitallisia aineita enää pitäisi päästä luontoon.
Mutta vanhoilla talvisäilytyspaikoilla on ongelmansa. Puhdistimme 21 vuotta maalatun pohjan ja tutkimme, mitä maalista vielä vuosien jälkeen löytyy. Kävi ilmi, että monenlaista ja paljon.
Veneeni pohjassa oli kaikkiaan 21 maalikerrosta. Niitä oli maalattu yksi vuodessa ilman, että maalia olisi välillä poistettu. Kolme alinta kerrosta olivat Hempelin Hard Racingiä, seuraavat 14 VC 17:ää ja loput Blakesiä.
Ensimmäinen tehtävä oli valita vanhan maalin poistomenetelmä. Päädyin pölynimuriin liitettävään maalikaapimeen siksi, että sain kokemukseen perustuvaa tietoa sen tehokkuudesta. Maalikaapimeksi valitsin Maritimin myymän Vacuum Scraperin. Karkeasti ottaen se on putki, jonka toisessa päässä on terä ja toinen pää liitetään pölynimuriin. Rakensin syklonin eli laitteen, joka kerää suurimman osan karkeasta jätteestä ennen pölyimurin pussia. Syklonin tein 20 litran säilöntä-ämpäristä, jonka kanteen kiinnitin kaksi putkea, toisen keskelle suoraan alas ja toisen kannen reunaan. Reunaan kiinnitetyssä putkessa on mutka niin, että putki on ämpärin kyljen suuntainen. Pölynimuri kytketään imemään keskiputkesta ja kaapimeen liitetty letku kiinnitetään reunaputkeen. Sykloni toimii siten, että pyörteinen virtaus aiheuttaa keskipakovoiman, joka heittää purut ämpärin laidoille, josta ne valuvat pohjalle.
Koko mutkikkaan operaation tärkeä tavoite oli kerätä myrkylliset jätteet talteen ja toimittaa ongelmajätehuollon hävitettäväksi. Maalijätettä tuli yllättävän paljon, noin 9,5 kg. Jotta saataisiin selville, kuinka monta kuutiota maa-ainesta saatiin pelastettua myrkyn talteenotolla ja kuinka myrkyllistä maalijäte todella on, teetimme jätteestä analyysin, jossa etsittiin tinayhdisteitä, metalleja ja arseenia. Analyysi tehtiin Helsingin kaupungin ympäristökeskuksen laboratoriossa, joka on analysoinut myös helsinkiläisten venekerhojen telakointialueilta otettuja näytteitä.
Orgaanisia tinayhdisteitä oli yhteensä 5,6 g/kg. Tributyylitinaa oli 1,6 g/kg ja trifenyylitinaa 4,0 g/kg. Mittaustuloksen epävarmuus butyylin kohdalla on 30 % ja fenyylin 40 %. Koska jätettä kertyi n. 9,5 kg, tulee orgaanisten tinayhdisteiden kokonaismääräksi 53,2 grammaa.
Ympäristöministeriö on antanut ruoppausmassoille kaksi ohjearvoa, joista alempi on 3 mikrogrammaa ja ylempi 200 mikrogrammaa sedimenttikiloa kohti. Tämä ei tarkkaan vastaa maa-ainesmäärää, mutta lienee lähellä. Veneeni pohjasta kaavitulla orgaanisella tinalla (53,2 g) olisi pilannut tiukemman 3 mikrogrammaa/kilo arvon mukaan 17 700 tonnia ja ylemmän arvon mukaan 266 tonnia sedimenttiä. Määrät ovat mykistäviä.
Jos lasketaan kuparin osalta pilaantuvan maa-aineksen määrä (raja-arvot 100 mg/kg ja 200 mg/kg) on pelastetun maan määrä 22,8–11,4 tonnia. Sinkin osalta (raja-arvot 150 mg/kg ja 700 mg/kg) vastaavat luvut ovat 2,5–0,5 tonnia. Näillä luvuilla ei orgaanisiin tinayhdisteisiin verrattuna ole suurta käytännön merkitystä, sillä ne olisivat vain rikkana rokassa tinayhdisteiden jo pilaamassa maa-aineksessa.
Antifoulingaineiden kehityksen myötä päästään hajoaviin aineisiin, jotka eivät aiheuta pysyviä ongelmia, mutta vanhojen maalien poistossa on käytettävä talteenottoa. Veneilijöille kuormataan kova vastuu, vaikka merkityksemme kokonaisuuden kannalta lienee aika pieni.
