Tilaa
Uutiset

Oikeusministeri ehdottaa ajokorttia isojen muskeliveneiden kuljettajille

27.03.2012

KirjoittajaKiti Westerback

Jarmo Vehkakoski

Oikeusministeri Anna-Maja Henriksson (r) ehdottaa harkittavaksi, että isokokoisten yli kymmenen metrin ns. muskeliveneiden kuljettajilta vaadittaisiin ajokortti.

Eduskunta käsitteli tänään lähetekeskustelussa ehdotusta ammattimaisen vesiliikenteen promillerajan laskusta nykyisestä yhdestä promillesta puoleen promilleen.

Uusi promilleraja koskisi kaikkea Suomen aluevesillä liikkuvaa ammattimaista rahti- ja henkilöliikennettä. Sääntelyn piiriin kuuluisivat myös liikennöivät ravintolalaivat, miehitettynä vuokratut alukset sekä kuntien ja valtion omistamat alukset ja ammattiveneet.

Vesiliikennejuopumuksen yleinen yhden promillen raja säilyisi ennallaan. Useissa puheenvuoroissa todettiin, että promillerajan laskun pitäisi koskea myös huviveneilijöitä. Oikeusministeri vetosi lähetekeskustelussa Oikeuspoliittisen tutkimuslaitokseen tutkimustietoon, jonka mukaan vaaraa vesillä aiheuttavat he, jotka ajavat yli yhden promillen tilassa.

Isojen muskeliveneiden kuljettajille ajokortti?

Henriksson ehdotti harkittavaksi, että isokokoisten yli kymmenen metrin ns. muskeliveneiden kuljettajilta vaadittaisiin ajokortti.

Henrikssonin mielestä samalla voisi miettiä sitäkin, että veren alkoholipitoisuuden promilleraja olisi näiden veneiden kuljettajille 0,5, vaikka se muuten huviveneilijöillä pysyykin yhdessä promillessa.

Käsittely jatkuu lakivaliokunnassa.

Lähteet: Ilta-Sanomat ja Eduskunta
Kuva: Jarmo Vehkakoski

Lue myös nämä

X