Tilaa
Jutut

Noora Ruskola ja Mikaela Wulff kuivaharjoittelevat olympialaisiin kotikaranteenissa

Purjehduksen olympiakarsinta Genovassa on peruttu koronaviruksen takia. Ruskola ja Wulf harjoittelevat nyt kotikaranteenissa, ja purjehdusvideoita julkaisevat kilpakumppanit ovat etulyöntiasemassa. KOK pitää edelleen kiinni Tokion olympialaisten sovitusta päivämäärästä.

22.03.2020

KirjoittajaTanja Paananen

Kansainvälinen Purjehtijaliitto on perunut purjehduksen olympialuokkien maailmancup- ja olympiamaapaikkakarsintakilpailun Genovassa, Italiassa. Kilpailu olisi pitänyt käydä 13.–19. huhtikuuta.

Suomalaisista purjehtijoista olympiapaikkaa havittelee kaksikko Noora Ruskola-Mikaela Wulff 49er FX -luokassa.

He saivat tiedon kisojen peruuntumisesta viikko sitten Espanjassa, missä purjehtijakaksion oli tarkoitus kilpailla ja treenata huhtikuun ensimmäiseen viikkoon asti.

”Se oli uusi ja absurdi tilanne. Vaihdoimme vaatteet, nostimme purjeet ja juuri ennen vesille menoa saimme tietää, että kisat on peruttu. Menimme silti treenaamaan ja kun tulimme takaisin, kaikkialla oli täysi pakkaushärdelli menossa”, Wulff kuvailee kaoottista tilannetta.

Kaksikolla kävi tuuri, että he onnistuivat saamaan viimeisen Norwegianin suoran lennon takaisin Suomeen seuraavalle päivälle.

”Eihän se halpa ollut, mutta kotiin päästiin”, Wulff naurahtaa.

Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) on todennut, että Tokion kisajärjestelyt jatkuvat koronasta huolimatta aiemmin sovitun mukaisesti ja kannustavat urheilijoita jatkamaan harjoittelua.

Olympialaisten pitäisi alkaa neljän kuukauden kuluttua 24. heinäkuuta.

Urheilijat ovat epätasa-arvoisessa asemassa

Tilanne on urheilijoiden kannalta hyvin hankala. Toiset harjoittelevat normaalisti kotimaissaan, toiset ovat kotikaranteenissa ja osassa maista on ulkonaliikkumiskiellot.

Ruskola ja Wulff ovat kotikaranteenissa Suomessa harjoitusvälineinään jumppatarvikkeita, kuminauhoja ja kahvakuulia.

Toinen kaksikon veneistä on tällä hetkelle Palma de Mallorcalla, josta se ei liiku suuntaan eikä toiseen. Toinen vene on matkalla Tokioon.

Kisoihin valmistautuminen riippuu nyt siitä, minkälaiset karanteeniolosuhteet urheilijan kotimaassa sattuu olemaan. Suomessa purjehtimaan ei vielä pääse.

”Meillä on kisakavereita ympäri maapalloa. Uudessa-Seelannissa on ihan eri tilanne. He pääsevät treenaamaan normaalisti. Me olemme jumissa täällä. Mutta espanjalaiset ja italialaiset ovat vielä enemmän jumissa”, Ruskola toteaa.

”Vasta sitten harmitellaan, kun päätöksiä tulee”

Ruskola ja Wulff ovat paljon yhteydessä toisiinsa. Päivärutiinit ovat heille tärkeitä, eikä kilpakumppaneiden purjehdusvideoita liioin kannata katsella. Arki on saatava rullaamaan, jotta pää pysyy kasassa.

”Itse tulin mökille. Täältä löytyy kahvakuulia, alakerrassa on pyörä, jolla voin polkea. Kävelen ja lenkkeilen metsässä. Yritän kehitellä pihalle plokeista laitetta, jolla tavoittelen veneenomaista vetoliikettä. Kyllä tässä saa olla luova”, Wulff kertoo.

Sekä Wulff että Ruskola käyttävät osan ajastaan myös opiskeluun.

”Onneksi urheilija-apuaraha ei tästä kärsi ja saamme myös opintotukea opiskeluihin. Sinänsä olemme onnekkaita”, Wulff sanoo.

KOK:n toiminta ei vakuuta

Kansainvälisen olympiakomitean päätös olla siirtämättä tai perumatta kisajärjestelyjä on herättänyt paljon hämmästystä ja kritiikkiä.

Ruskola ja Wulff suhtautuvat asiaan rationaalisesti, vaikka olympialaisten eteen on tehty töitä ja kevään MM-kilpailut antoivat merkkejä siitä, että purjehtijakaksikko on mennyt eteenpäin.

”Maailman tilanteen ja koronan leviämisarvion kannalta tuntuisi järjettömältä, että kisat järjestetään tällä aikataululla. Japanissakin tilanne voi muuttua. Haluamme mennä kisoihin, mutta kaikkien terveys ja kärsimys pitää nyt laittaa edelle”, kaksikko tuumaa yksimielisesti.

Lisää epävarmuustekijöitä tuo se, että Tokion olympiapaikoista lähes puolet on vielä jakamatta.

KOK on antanut karsintakaudelle jatkoaikaa 30. kesäkuuta asti. Ruskola ja Wulff pitävät karsintojen järjestämistä epätodennäköisenä. Yksi vaihtoehto on, että paikat karsitaan Tokiossa ennen olympialaisia pidettävässä maailmancup -kilpailussa.

Suomi voi varmistaa maapaikan purjehduksen Nacra 17 ja 49er FX -luokissa jo ennen karsintakilpailua, jos jotkut jättävät saamansa paikan käyttämättä. Vapautuneet paikat jaetaan 2019 MM-kisojen tulosten perusteella.

Lue myös nämä

X