Tilaa
Uutiset

Nimbus laajentaa mallistoaan isosti

28.09.2017

KirjoittajaAri Inkinen

KuvaajaValmistaja

Ruotsalainen Nimbus laajentaa rajusti venemallistoaan. Kaiken kaikkiaan tulossa on kahdeksan venemallia kolmessa kokoluokassa: 8, 9 ja 10 metriä.

Weekender on daycruiser-tyyppinen vene lähinnä päiväkäyttöön, rentoon vesilläoloon ja ajeltavaksi, mutta se tarjoaa myös yöpymismahdollisuuden neljälle. Valmistajan mukaan veneessä näkyvät Nimbuksen parhaiden DC-veneiden hyvät puolet. Porraspohjainen runko on kuitenkin täysin uusi. Moottoriksi käy yhtä hyvin sisäperä- kuin perämoottorikin.

Tender puolestaan on periaatteessa samaan tarkoitukseen, mutta sisätilaratkaisunsa ansiosta vene käy myös yhteysveneeksi vaikkapa mökkimatkalle. Commuter on malliston katettu vene, joka ominaisuuksiensa puolesta soveltuu jopa ympärivuotiseen ajamiseen.

Ennakkotietojen mukaan W9 nähdään Düsseldorfin venenäyttelyssä tammikuussa, mutta viimeistään helmi-maaliskuun vaihteen Tukholman Allt för Sjön -näyttelyssä esitellään ensimmäiset kaksi mallia, W9 ja T9 pohjoismaiselle yleisölle. Myöhemmin keväällä vuorossa ovat C9, T8 ja C8. Loput mallit nähdään 2019 alkupuolella.

Lue myös nämä

X