Kautta pitkän historiansa Nimbus on onnistunut vastaamaan ajan ja veneilijöiden asettamiin haasteisiin. Nimbukset ovat olleet käytännöllisiä kun sellaisia on haluttu, räyhäköitä kun vauhtia on kaivattu ja ylellisiä kun on irtauduttu arjesta.
Ajoimme alkukesällä 2018 malliston W9-veneen. Koeajoraportissa (Vene 7/2018) kiitimme venettä monista hyvistä ominaisuuksista, muun muassa avarista kulkuteistä ja merikelpoisuudesta.
Nimbus C9 on kuitenkin hyvin toisenlainen vene käyttää kuin W9. Runko on molemmissa veneissä sama, mutta esimerkiksi painonjakauma on hieman toisenlainen. Se tekee veneistä erilaiset merenkäynnissä.
Myös veneiden käyttötarkoitus on – ainakin valmistajan mukaan – eri. Weekender on retkivene, kun taas Commuter on ajateltu enemmänkin yhteysveneeksi ympärivuotiseen käyttöön. Tosin C-mallissakin on makuutilat, wc ja pentteri, joten aivan ehdoton jaottelu ei vaikuta olevan.
Nimbus C9:n konsepti on perinteinen walkaround, eli kajuutta on keskellä runkoa ja sen voi kiertää ympäri. Matalasta rungosta johtuen myös partaat ovat kohtuullisen matalat, eikä kaiteita ole nostettu ilmeisesti lähinnä ulkonäkösyistä kovin korkeiksi. Veneessä on kuitenkin riittävästi hyvin sijoitettuja kaiteita, jotta liikkuminen on turvallista.
Ohjaamon puolella on kaksi erillisistuinta, joissa on pituussuuntainen säätö. Ohjaamossa on myös vakiona kattoluukku, joka jatkuu lasisena kattoikkunana lähes peräseinään. Muutenkin valoa tulee suurista ikkunoista runsaasti.
Kajuutta on pitkä ja kapea. Sen kummallakin puolen on kiitettävän iso ja keveästi liikkuva liukuovi. Ovi on niin suuri, että myös peräpenkille meno on helppoa, eikä edellytä minkäänlaista pujottautumista.
Kuljettajan näkyväisyys on erinomainen ja muutenkin ohjaamojärjestelyt ovat kohdillaan.