Jutut

Näyttelijä Lasse Pöysti (1927-2019) oli myös innokas purjehtija

Koko kansan tuntema näyttelijä ja ohjaaja Lasse Pöysti kuoli 92-vuotiaana 5.4.2019 pitkään sairastettuaan. Näyttelijän työnsä ohella hän oli myös innokas purjehtija. Vuonna 1991 hän antoi harvinaisen haastattelun Vene-lehdelle, jossa hän kertoo suhteestaan merielämään ja etenkin rakkaudestaan purjeveneeseensä Huh-Mariin.

09.04.2019

KirjoittajaMarianna Lukjanov, Satu Björn

KuvaajaVene-lehden arkisto, Otavamedian arkisto/Jorma Pouta

Näin Lasse Pöysti kertoi veneilyharrastuksestaan Vene-lehdessä 10/1991:

Lasse Pöystillä on kaksi rakkainta harrastetta: musiikki ja purjehdus. Molempien jäljet näkyvät vahvoina hänen ympäristössään. Niin kuin nyt tuo spinnukin, joka on juuri korjattu pois olohuoneen lattialta kuivumasta.

Merellä, luonnonelementtien lähellä Pöysti sanoo kokeneensa ehkä voimakkaampia elämyksiä kuin missään muualla. Merikokemukset ovat hänelle ”pääkokemuksia”, eikä niitä voi mitenkään hinnoitella.  Kuten nyt vaikka yksinäinen joutsen keskellä Itämerta tai myrskyinen yö Kattegatilla.

Ehkä isänsä ja enonsa peruja Pöysti on ollut vesillä aina. Mutta vasta tänä vuonna, kymmenen vuoden ankaran uurastuksen jälkeen hänen lopullinen veneensä Huh-Mari on valmis. Kun venettä aikoinaan oltiin valitsemassa, esiintyi raadin kriteerilistassa sellaisia vaihtoehtoja kuin ”Itämeren komein”, ”vanhojen aikojen muistoja” ja ”kätevä ja käytännöllinen”. Ja sieltähän se sitten löytyi, Antinojan pihalta: Eikan 1964 rakentama, Sparkman & Stephensin piirtämä 36-jalkainen mahonkinen kaunotar. Eikä tällaista daamia enää niin vain vaihdetakaan!

Pöysti itse sanoo, että jos hänelle annettaisiin käteen kynä ja pyydettäisiin piirtämään unelmavene, se olisi juuri tällainen.

Huh-Marin kunnostuksessa ei ole vaivoja säästetty. Kuten muutkin todelliset merihenkilöt, sanoo Pöystikin, että esimerkiksi paidan osto saattaa olla hänelle kovin vastentahtoista, koska ne hänen mielestään ovat hirvittävän kalliita. Mutta jos Huh-Mari tarvitsee vaikkapa uuden koneen, joka maksaa 30 000 markkaa, on ainut mieltä askarruttava kysymys se, mistä rahat saadaan.

Toisaalta Pöysti ei allekirjoita sitä teoreettista laskentatapaakaan, että veneilyn tuntihinta Suomessa nousee lyhyen kauden vuoksi huimaksi. Hänelle purjehduksessa on harrastetta 365 päiväksi vuodessa.

”Itämeri on purjehtijan paratiisi”

Pöystin ja Huh-Marin tarina alkoi vauhdikkaasti, sillä jo kahdeksan päivän yhteiselon jälkeen alkoi ensimmäinen avomerimatka Utöstä Visbyhyn. Majakoiden radiosuuntiminen oli miehistölle uutta ja siksi ensimmäisen merellä vietetyn yön jälkeen suoraan keulan edessä näkynyt Almagrundet oli  niin suuri ihme, että yksi miehistön jäsenistä myöhemmin nimesi esikoisensa Almaksi. Tuon matkan toista viikkoa kestäneiden valmistelujen ja itse reissun jälkeen kippari oli niin väsyksissä, ettei tuntenut omaa poikaansa vaan luuli tätä veneen laitteita korjaamaan tulleeksi teknikoksi. Mutta hauskaa oli.

Itämeri on Pöystin mielestä uskomaton purjehtijan paratiisi, jolle ei löydy vertaa. Hänen mielestään on kerta toisensa jälkeen fantastista joutua omalla veneellään vieraisiin mahin ja kulttuureihin, joita Itämeren piirissä löytyy yhä runsaammin. Ja saaristomme erinomaista kauneutta ei tarvinne erikseen edes mainita.

Itämeren piirissä suurin osa Pöystin ja Huh-Marin yhteisistä kokemuksista onkin hankittu, vaikka on Pohjanmerelläkin toki seikkailtu. Niin kuin nyt tällä ”kipsipurjehduksellakin”.

Se oli retki, jonka tarkoitus oli päästä Orkneyn saarille. Pöystin oli määrä purjehtia kaksi poikaansa miehistönään Helsingborgiin, jossa mukaan oli tarkoitus ottaa ruotsalaisia ystäviä. Jotenkin sattui, että toinen pojista tuli katkaisseeksi Espanjassa jalkansa, eikä päässyt alkumatkaan mukaan, vaan lupasi liittyä joukkoon Stavangerissa. Siispä kahden hengen miehityksellä kohti Helsingborgia, minkäs teit. Matka kesti viisi päivää ja Pöystin ylpeydeksi perillä oltiin vain 25 minuuttia sovitusta myöhässä.

Ruotsalaisilla vahvistettuina jatkettiin sitten Norjan rannikolle ja perillä päätettiin tietenkin oitis rantautua ja valmistaa kunnon ateria. Kippari itse, juuri hankittuine silmälaseineen, hyppäsi köyden kanssa rantaan, joka tuli lasien taiton vuoksi vastaan ratkaisevan puoli metriä liian myöhään, katkaisi kätensä ja sai siihen kipsin. Kun sitten vielä poika kipsattuine jalkoineen köppelehti alukseen samalla paikkakunnalla, voitiin todeta, että jo kaksi Pöystiä oli kipsissä ja päättää yhteistuumin, että keula oli syytä kääntää lännen sijasta etelää kohti.

Matka jatkui Pohjanmeren yli Tanskan rannikolle ja kauniin Limfjordenin läpi kotia kohden. Ruotsalaiset ja kipsaamaton poika poistuivat Helsingborgissa, joten loppumatka tultiin kahden kolmiraajaisen voimin. Rantautumiset ja jopa mastossakäynnin tämä invalidiliiga hoiti hoiti kuitenkin kunniakkaasti ja onneksi pojan jalassa ollut kipsikin katkesi vasta Jurmon kieppeissä, kun koti jo häämötti.

Aivan oma tarinansa arvoinen olisi varmaan Huh-Marin lokikirja, josta jo pikaisella silmäyksellä löytyy vaikkapa Pöystin miehistönä olleiden kirjailijaystävien sonettimuotoisia merielämän kuvauksia.

Kahdesta Gotland Runtista huolimatta Pöysti ei missään nimessä pidä itseään vähääkään kilpapurjehtijana. Eikä siitäkään huolimatta, että hänen työpöydällään, Huh-Marin alustodistusten vieressä lojuvat vuoden 1992 Kolumbus Racen esitteet.

X