Tilaa
Jutut

Nämä kymmenen keksintöä ovat historian saatossa mullistaneet veneilyn

Niin kauan kuin veneitä on ihmiskunnan historiassa tehty, ovat tekijät pyrkineet parhaimpaansa. Monet asiat ovat veneilyssä ja merenkulussa pysyneet lähes muuttumattomina läpi historian, mutta aika ajoin on syntynyt keksintöjä, joiden jälkeen paluuta entiseen ei enää ole ollut.

15.12.2019

KirjoittajaJukka Hiiro

1. V-pohja

Veneilyn uudistamisessa on merkittävä osassa ollut C. Raymond Huntin 1950-luvulla kehittämä v-pohja. Se on vaikuttanut niin venesuunnitteluun kuin kyydissä olevien ajomukavuuteenkiin. V-pohjan myötä kyydistä on tullut tasaisempaa kovemmissakin nopeuksissa, minkä lisäksi pärskeet ovat kannella vähentyneet ja turvallisuudenkin katsotaan parantuneen.

© Wikimedia Commons / National Transportation Safety Committee

2. Magneettinen kompassi

Listan vanhin keksintö mullisti aikanaan merenkulun melkolailla totaalisesti. Historiantutkimuksen valossa näyttää siltä, että kiinalaiset käyttivät ensimmäisiä magneettisia kompasseja jo 2000 vuotta sitten, mutta Länsi-Euroopassa magneettikompassia alettiin navigoinnissa käyttää vasta 1200-luvulla.  Kompassi on matkan varrella muuttunut niin ulkonäöllisesti kuin materiaalienkin osalta, osin muun muassa siksi, että rauta- ja teräsveneet aiheuttivat neulalle häiriöitä, mutta perusperiaate on pysynyt alusta lähtien samana. Uskomaton saavutus teknologian täyttämässä maailmassamme.

© Wikimedia Commons / Rama

3. potkuri

Käänsipä asian miten päin vain, Sir Francis Pettit Smithin keksintö mullisti niin ikään veneilymaailman. Ajatus potkurin käyttämisestä veneen liikuttamiseen nousi pinnalle jo 1700-luvulla, mutta tuolloin testejä tehtiin käsin pyöritettävillä malleilla. Smithin vuonna 1865 tekemä keksintö höyrykoneen yhdistämisestä akselilla potkuriin syntyi vain kuusi viikkoa ennen kuin samaan ideaan päätyi myös ruotsalainen John Ericsson. Tiedemiesten herrasmiessopimuksella kaksikko jatkoi työskentelyä yhdessä ja esittelivät lopulta potkureilla varustetut sota-alukset niin Britanniassa kuin Yhdysvalloissakin.

Wikimedia Commons / Kim Hansen

 

4. Myrkkymaalit (eli nykyään kiinnittymisenestomaalit)

Vaikka evoluutiotutkimuksen isä Charles Darwin tutki vuosikausia myös barnakkeleita, eivät ne ilahduttaneet häntä tai tutkimusryhmää HMS Beagle -laivan pohjassa. Niinpä se, kuten muutkin mukana olleet puualukset saivat pohjaansa kuparilevyt. Kuparin kun havaittiin olevan mereneläville myrkyllistä. Varsinainen kuparimaali katsotaan keksityksi 1880-luvulla, ja se sai myöhemmin seurakseen vielä tehokkaampia estomaaleja. Ongelma ratkesi, mutta seuraukset olivat karuja, kun myrkyt ovat levinneet vesistöihin. Tänään kehitystyötä ympäristöystävällisempien estomaalien kehittämiseksi tehdään tauotta. Toivoa sopii, että jonain päivänä listalle saadaan niiden myötä jälleen uusi keksintö.

© Wikimedia Commons / AC781878

5. Lasikuitu

Hieman lasikuidun kaltaisia rakennusaineita on käytetty tiettävästi jo ammoisina aikoina, mutta nykyiaikaisen lasikuidun katsotaan saaneen alkunsa vuonna 1933. Keksintö syntyi tiettävästi onnekkaan vahingon seurauksena, kun Corning Glass -yhtiön tutkija Dale Kleist tuli vahingossa keksineensä helpon tavan lasikuidun valmistamiseen. Yhtiö patentoi keksinnön yhdessä Owens-Illinois -yrityksen kanssa vuonna 1936. Jälkimmäinen yrityksistä on yhä toiminnassa. Ensimmäinen vene lasikuidusta valmistettiin Ray Greenen toimesta 1942, ja loppu on, kuten hyvin tiedämme, historiaa.

© Wikimedia Commons

6. Nylon köydet

Kun seuraavan kerran solmit tai kiepität veneesi köysiä, kiitä DuPont-yritystä. Se nimittäin kehitti nailonin 1930-luvulla, ja ilman sitä, ankkuriköydet siinä kuin muutkin pitäisi yhä levittää kuivumaan aina rantautumisen yhteydessä. Muuten ne nimittäin mätänivät. Alkuvuosina nylonia käytettiin vain hammasharjoissa, mutta pian muitankin solluksia keksittiin. Ensimmäiset köydet siitä tiettävästi tehtiin toisen maailmansodan vuosina. Sittemmin markkinoille on tullut muitakin synteettisiä aineita, joista tehdään myös köysiä, mutta nailon oli se, joka laittoi kehityksen alulle.

© Anton Reenpää / Otavamedia

7. GPS

Yhdysvaltojen asevoimia on kiittäminen siitä, että nykyisin sijainnin voi paikallistaa myös avomerellä ilman sekstanttia, paperisia merikarttoja tai muita perinteisiä menetelmiä. GPS eli Global Positioning System kehiteltiin jo 70-luvulla armeijan käyttöön, mutta järjestelmän laajentamisen tarve myös siviilien käyttöön tuli nopeasti selväksi. Vuonna 1994 Gps-järjestelmä julistettiin täysin toimivaksi, ja pian sen jälkeen laitteet ilmestyivät myös veneisiin ja laivoihin. Kyseessä on yksi merenkulun merkittävimpiä keksintöjä, sillä nykyään sijainnin voi paikallistaa missä tahansa maailmassa ja täysin säästä riippumatta.

© Kiti Westerback / Otavamedia

8. Pelastusliivit

Pelastusliivit ovat yksi turvallisen veneilyn peruspilareista. Vuosittain tuhansia henkiä pelastava keksintö sai alkunsa mitä erinäisimmillä tavoilla, kun kelluntaa helpottamaan käytettiin niin ilmalla täytettyjä eläinten rakkoja kuin korkkiakin. Vuonna 1928 kehitettiin kuitenkin vasta ensimmäiset teolliset ilmatäytteiset pelastusliivit, ja keksintö oli laajalti käytössä toisen maailman sodan aikaan. Nykyään malleja on monia perheen pienimpiä ja jopa lemmikkejä unohtamatta.

© Wikimedia Commons / vastateparksstaff

 

9. Kaikuluotain ja tutka

Siirtyminen vain vaistojen varassa tapahtuvasta navigoinnista apuvälineillä toteutettuun on taatusti muuttanut veneilyn ikiajoiksi. Kaikuluotaimen avulla syvyyttä ja pohjamuotoja seurattiin sukellusveneissä jo toisen maailman sodan aikaan, mutta ”siviilikäyttöön” kaikuluotaimet lanseerattiin vasta vuonna 1959. Myös tutka on saanut alkunsa merivoimien välineenä. Ensimmäisenä tutkaa käytettiin Yhdysvaltojen laivastossa 1934, ja parikymmentä vuotta myöhemmin myös venetutkat tulivat siviilien saataville.

© Otavamedia

10. Ribbi-veneet

Vaikka jo muinaisten Foiniikkialaisten ja Assyyrlialaisten tiedetään käyttäneen vuohien vuotia ja vatsalaukkuja veneiden kellukkeina, nykyaikaisten ribbi-veneiden juuret löytyvät 1900-luvulta. Kun lento-onnettomuudet lisääntyivät ryhtyi aiemmin lentoteollisuudessa toiminut Societe Zodiac valmistamaan ilmatäytteisiä kumiveneitä. Vuonna 1934 yritys esitteli ensimmäisen ilmatäytteisen katamaraaninsa. Pian katamaraaneihin lisättiin pohjalevy ja nykyisten Zodiac-veneiden ensimmäisen versio syntyi. Zodiacin vanavedessä seurasi pian brittiläinen Royal National Lifeboat Institute eli vapaasti suomennettuna kuninkaallinen pelastusveneyhdistys. Se esitteli ensimmäiset RIB-veneensä vuonna 1969.

© Juha Virtanen / Otavamedia

Veneilyn mullistaneita keksintöjä on listannut yhdysvaltalainen Right Boat -verkkosivusto.

Lue myös nämä

X